"Ah! Punainen mekko, rautapuntit jaloissa, puulava nukkua, kuumuutta, kylmyyttä, työtä, kaleerin soutua, kepin iskuja! Kaksinkertaiset kahleet vähimmästäkin syystä. Pimeätä koppia vähimmästäkin sanasta. Kahleissa vaan, vaikka kuolonkipeänä makaisit. Koirat, koirat ovat paljon onnellisempia! Yhdeksäntoista vuotta! Olen neljänkymmenenkuuden vanha. Nyt on minulla keltainen passi. Siinä se".
"Niin, niin" puuttui puheeseen piispa. "Te tulette murheen paikasta. Kuulkaahan. Taivaassa on oleva suurempi ilo yhden katuvaisen syntisen kyyneleisistä kasvoista kuin sadan vanhurskaan valkoisesta puvusta. Jos Te palaatte siitä kärsimyksen paikasta ihmisiä vihaavin, katkerin ajatuksin, niin ansaitsette Te sääliä. Jos Te palaatte sieltä sydän täynnä lempeitä rauhan ja hyvänsuonnin ajatuksia, olette Te meitä kaikkia parempi".
Sillä välin oli rouva Magloire tuonut illallisruuat pöydälle. Vedestä, öljystä, leivästä ja suolasta valmistettua lientä, hiukan silavaa, palanen lampaanlihaa, viikunoita, tuoretta juustoa ja suuri rukihinen leipä. Rouva Magloire oli tähän piispan jokapäiväiseen ateriaan omasta ehdostaan lisännyt pullon vanhaa Mauves-viiniä.
Piispan kasvot saivat äkkiä tuon vierasvaraisille ihmisille ominaisen iloisen ilmeen ja hän sanoi reippaasti: "Pöytään!" — Niinkuin hänen oli tapana silloin, kun joku vieras aterioi hänen kanssaan, istutti hän nytkin miehen oikealle puolelleen. Täysin tyynenä ja aivan kuin tavallisissa oloissa asettui neiti Baptistine hänen vasemmalleen.
Piispa lausui ruokasiunauksen ja jakoi sitten itse liemen tapansa mukaan. Mies alkoi syödä ahneesti.
Äkkiä sanoi piispa:
"Mutta minusta tuntuu tältä pöydältä jotain puuttuvan".
Rouva Magloire ei tosiaankaan ollut ottanut esille muuta kuin nuo välttämättömät kolme pöytäkalustoa. Mutta talon tapoihinhan kuului, että silloin kun piispalla oli vieraita aterialla, asetettiin esille kuudet hopeaiset pöytäkalut. Viaton huvitus! Tämä vieno ylellisyyden varjo oli jonkunlaista viehättävää lapsellisuutta tässä hiljaisessa, vakavassa talossa, jossa köyhyys oli kohotettu kunniasijalle.
Rouva Magloire ymmärsi huomautuksen ja lähti sanaakaan sanomatta; hetkistä myöhemmin loisti nuo piispan kaipaamat kolme pöytäkalustoa valkealla liinalla, kauniisti järjestettyinä kunkin aterioijan kohdalle.
4.