"On niissäkin järkeä, niiden talonpoikain nimittelyissä! Yölepakoltahan se näyttää, eikä leivoselta. Katsokaas, herra, me emme turvaa ihmisten armeliaisuuteen, mutta me emme voi sitä omasta puolestammekaan harjoittaa. Me emme ansaitse juuri mitään, ja menot ovat suuret. Kapakoimisoikeudet, verot, ovet ja akkunat, henkirahat! Herrahan tietää, että hallitus vaatii aivan summattomia. Ja sitten nuo tyttäret. Ei minua voida pakoittaa ruokkimaan toisten ihmisten lapsia."
Vieras puuttui puheeseen äänellä, johon hän koki saada välinpitämättömän soinnun, mutta joka siitä huolimatta tuntui värisevän:
"Entäs jos Teidät siitä päästettäisiin?"
"Mistä? Cosettestako?"
"Niin."
Eukon punainen naama sytähti kamalan riemulliseksi.
"Ah, herra! hyvä herraseni! Ottakaa se, pitäkää se, viekää se, sokeroikaa se, maustakaa se, juokaa se, syökää se, ja armias pyhä Neitsyt ja kaikki paratiisin pyhimykset Teitä siunatkoot!"
"Se on siis sovittu."
"Oikeinko tosiaan? Oikeinko Te sen viette?"
"Kyllä minä sen vien."