Montfermeilistä lähtiessä ja ehtiessä Livryn tien mutkaukseen, näkyy tie pitkän matkaa tasangolle. Sieltä laski hän näkevänsä miehen ja tytön. Hän katseli niin kauas kuin silmänsä kantoivat, mutta ei nähnyt mitään. Hänen täytyi uudelleen kysellä. Ja siihen hukkui aikaa. Ohikulkijat sanoivat hänelle miehen ja lapsen kävelleen Gagnyn puoleisia metsiä kohti. Hän kiiruhti sinne.
He olivat häntä hyvän matkaa edellä, mutta eihän lapsi jaksa kovaa kulkea, ja hän asteli nopeasti. Ja sitten hän tunsi seudun kuin viisi sormeansa.
Äkkiä hän pysähtyi ja löi otsaansa, ikäänkuin merkiksi, että hän oli unohtanut tärkeimmän ja että hän aikoi kääntyä takaisin.
"Minun olisi pitänyt ottaa pyssy!" harmitteli hän.
Thénardier oli niitä kaksoisluonteita, jotka liikkuvat joskus tietämättämme keskellämme ja jotka häipyvät näkyvistämme, meidän oppimattamme heitä tuntemaan, koska sattuma näyttää heistä vain yhden puolen. Monien ihmisten kohtalona on elää näin puoliksi muuhun joukkoon hautautuneena. Rauhallisissa, hiljaisissa oloissa oli Thénardierissa kylliksi ainesta tulemaan — me emme sano olemaan — siksi, mitä tavallisesti sanotaan kunnon liikemieheksi, kelpo porvariksi. Mutta samalla, jos erinäiset olosuhteet vallitsivat, jos erinäiset töytäykset nostivat hänen luonteensa alipuolen näkyviin, oli hänessä kylliksi ainesta tulemaan konnaksi. Hän oli kamasaksa, johon kätkeytyi hirviö. Saatana kyyristyi kai joskus sen luolan soppeen, missä Thénardier asusteli ja katseli haaveillen tätä inhoittavaa mestariteostansa.
Hetkisen epäröityään ajatteli hän: "Pah! Ennättäisivät vain päästä karkuun!" Ja hän jatkoi kulkuansa nopeasti ja varmasti kuin kettu, joka jo pitkän matkan päästä vainuaa peltopyyparven. Ja tosiaankin: kun hän oli päässyt lammikoiden ohi ja kulkenut viistoon sen suuren ahon poikki, joka sijaitsee oikeaan Bellevuen lehtokujasta, ja saapunut sille nurmivyölle, joka kiertää kukkulan melkein kokonaan ja joka peittää vanhan Chellesin luostarin vesijohdon, huomasi hän erään pensaikon ylitse hatun, jolle hän oli jo ehtinyt rakentaa paljon suunnitelmia. Se oli sen vieraan miehen hattu. Pensas oli matala. Thénardier havaitsi miehen ja Cosetten istuvan sen takana. Lasta ei näkynyt, mutta nuken pää pisti hiukan esiin.
Thénardier ei erehtynyt. Mies oli istuutunut siihen, antaakseen Cosetten hiukan levähtää. Kapakoitsija kiersi pensaan ja ilmestyi äkkiä etsimiensä eteen.
"Anteeksi, suokaa anteeksi, herra", sanoi hän vallan hengästyksissään, "mutta tässä ovat Teidän tuhatviisisataa frangianne."
Näin puhuen tarjosi hän vieraalle niitä kolmea pankinseteliä.
Mies kohotti katseensa.