Osa tätä rakennusta on hiljattain hävitetty. Sen mukaan, mitä siitä on nykyään jäljellä, voi päättää, millainen se on aikoinaan ollut. Kokonaisuudessaan on se tuskin sataa vuotta vanhempi. Sata vuotta merkitsee kirkon nuoruutta, mutta talon vanhuudenheikkoutta. Näyttää kuin ottaisi ihmisen asunto osaa hänen elämänsä lyhyyteen, ja kuin pyrkisi Jumalan asunto olemaan ijankaikkinen niinkuin Hän itse.
Kirjeenkantajille oli tämä talo tunnettu nimellä numero 50-52. Mutta ympäristössä sanottiin sitä yleisesti Gorbeaun taloksi.
Selittäkäämme, mistä tämä nimi johtui.
Kaikenlaisten pikkutietojen keräilijät, jotka suurella huolella kokoilevat jos jonkinlaisia kaskuja ja juttuja ja jotka pistelevät häipyvät aikamäärät neulalla muistinsa kammioihin, tietävät viime vuosisadalla, 1770:n tienoilla Pariisin ali-oikeudessa olleen kaksi syyttäjää, joista toisen nimi oli Corbeau, toisen Renard, nimet, jotka jo La Fontainella esiintyvät toistensa yhteydessä. Tilaisuus oli liian houkutteleva, jotta oikeuden muut virkamiehet olisivat voineet olla käyttämättä sitä hyväkseen. Pian kiertelikin oikeustalon käytäviä ja komeroita seuraava, hiukan ontuviin sakeisiin puettu ivamukaelma:
Herra Corbeau, harjall' asiakirjain istuen
Ryöstöhakemusta pitää nokassaan;
Herra Renard, hajun houkutusta noudattaen,
Hälle puhelevi tapaan seuraavaan:
Hei, hyvää päivää! j.n.e.
Kunnon lakimiehet, joita kovasti harmittivat toverien sukkeluudet ja joiden arvokkaaseen esiintymiseen ivalliset naurunrähähdykset hyvin huonosti sopivat, päättivät muuttaa nimensä ja kääntyä siinä tarkoituksessa kuninkaan puoleen. Anomus esitettiin Ludvig XV:lle samana päivänä, jolloin paavin lähettiläs ja La Roche-Aymonin kardinaali, hartaasti polvistuneina, hänen majesteettinsa läsnä-ollessa, pistivät kumpikin tohvelin vuoteesta nousevan rouva du Barryn paljaisiin jalkoihin. Kuningas nauroi silloin, ja hän sai uutta nauramista kääntyessään niistä kahdesta piispasta niihin kahteen syyttäjään. Hän suvaisi tosiaankin armossa suostua näiden kahden virkaherran anomukseen, tai ainakin sinne päin. Kuninkaan nimessä sallittiin herra Corbeaun lisätä nimensä alkukirjaimeen pieni sakara, niin että hänestä siten tuli Gorbeau. Herra Renardille kävi hullummin, sillä häntä käskettiin alkuperäisen nimensä eteen liittämään P, ja niin muodostui hänen nimestään Prenard. Toinen nimi ei siis ollut ensimäistä paljoakaan suosittelevampi.
Paikallisen perimätiedon mukaan piti nyt tämän samaisen herra Gorbeaun olleen numeroilla 50-52 merkityn, Sairashuoneen puistokadun varrella sijaitsevan talorähjän omistaja. Hänpä se kuului laittaneen sen mahtavan akkunankin.
Siitä asti oli talo saanut kantaa Gorbeaun nimeä. Vastapäätä numeroa 50-52, puistokadun muiden istutusten joukossa, kohoaa suuri, melkein kokonaan kuivanut jalava. Sen kohdalta avautuu Gobeliini-tulliportin katu, jonka varrella ei vielä silloin ollut taloja, joka ei ollut kivetty, jonka puut kasvoivat miten sattui, joka aina vuodenajan mukaan oli joko vihreä tai lokainen ja joka päättyi suoraan Pariisin ympärysmuuriin. Vihtrillin hajua löyhähtelee läheisen tehtaan katto-aukoista.
Tulliportti oli aivan lähellä. Vuonna 1823 oli ympärysmuuri vielä pystyssä.
Tämä portti herätti mieliin synkkiä muistoja. Siitä mentiin Bicêtreen. Siitä kulkivat keisarikunnan ja sitä seuranneen kuningaskunnan aikana Pariisiin kuolemaan tuomitut mestauspäivänään. Siellä tehtiin myös 1829 tienoilla se salaperäinen murha, jota sanottiin "Fontaineblaun tulliportin murhaksi" ja jonka toimittajia ei oikeus saanut selville. Kamala ongelma, jota ei ole kyetty ratkaisemaan, kauhea arvoitus, johon ei ole saatu vastausta. Astukaa muutamia askeleita ja te löydätte surullisen kuuluisan Croulebarben kadun, missä Ulbach surmasi tikarilla ivryläisen vuohipaimenettaren ukkosen jyristessä kuin laulunäytelmässä ikään. Astukaa vielä muutamia askeleita ja te saavutte Pyhän Jaakon tulliportin inhottavain, typisteltyjen jalavain, näiden mestauslavaa peitteleväin ihmisystäväin avustajien lähettyville, myymälähajuisen, poroporvarillisen yhteiskunnan kurjalle häpeäpaikalle, yhteiskunnan, joka piileskeli kuolemanrangaistusta: ei uskaltanut sitä ratkaisevasti poistaa eikä taas rohkeasti, jyrkästi säilyttää.