"Ja mikä se on miehiään, se herra Dumont?"
Eukko tirkisti häneen pienillä näädänsilmillään ja vastasi:
"Valtion elätti, kuten tekin."
Hän sanoi sen ehkä aivan tarkoituksetta. Mutta Jean Valjean luuli siinä vastauksessa piilevän jotakin.
Eukon poistuttua latoi hän kääröön satasen frangia, joita hän säilytti eräässä laatikossa, ja pisti ne taskuunsa. Mutta miten varovasti hän menettelikin, jottei hänen kuultaisi liikuttelevan rahaa, pääsi muuan viiden frangin raha hänen käsistään ja vieri kilisten ja kalisten pitkin lattiaa.
Hämärissä astui hän portaita alas ja katseli tarkasti ympärilleen pitkin puistokatua. Hän ei nähnyt ketään. Puistokatu tuntui aivan autiolta. Vaikka puiden taaksehan saattoi sentään hyvin kätkeytyä.
Hän nousi jälleen huoneeseensa.
"Tule", sanoi hän Cosettelle.
Hän otti tyttöä kädestä, ja he poistuivat molemmin talosta.