Hougomontia ahdistettiin hurjasti, Haie-Sainte oli vallattu: oli enää vain yksi solmu, keskusta. Mutta se solmu piti yhä. Wellington koki vahvistaa sitä parhaansa mukaan. Hän kutsui sinne Hillin Merbe-Brainesta, hän kutsui sinne Chassén Braine-l'Alleudistä.
Englantilaisen armeijan keskustalla, joka oli muodoltaan hiukan kovera ja muuten erinomaisen tiheä ja luja, oli sangen vahva asema. Se piti hallussaan Mont-Saint-Jeanin ylätasankoa; sen takana oli kylä ja sen edessä rinne, hyvinkin vaikeakulkuinen niihin aikoihin. Se nojautui vahvaan kivitaloon, joka silloin kuului Nivellesin hallintotiloihin ja joka osoittaa teiden leikkauskohtaa; talo oli niin jykevää kuudennentoista vuosisadan tekoa, että kuulat vain rapisivat pitkin sen seiniä, kykenemättä niitä särkemään. Ylt'ympäri ylätasankoa olivat englantilaiset laittaneet aukkoja sinne ja tänne pensasaitoihin, muodostaneet ampumareikiä orapihlajatiheikköihin, panneet kanuunankidan ammottamaan oksien välistä, varustaneet jokaisen pensaan. Heidän tykistönsä oli näin piilotettu viidakon suojaan. Tämä punilainen temppu, oikeutettu epäilemättä, koska sota hyväksyy ansan, oli niin taitavasti suoritettu, että Haxo, jonka keisari oli aamulla yhdeksän aikoihin lähettänyt vakoilemaan vihollisen pattereita, ei ollut niitä lainkaan nähnyt, vaan oli palannut kertomaan Napoleonille, ettei esteitä ollut lainkaan, lukuunottamatta kahta, Nivellesin ja Genappen teitä sulkevaa murrosta. Silloin kasvoi vilja jo korkeana; ratsupyssyillä aseistettu 95:s pataljoona Kemptin osastosta oli ylätasangon rinnettä pitkin kätkeytynyt viljapeltoihin.
Täten vahvistettuna ja varustettuna oli englantilais-hollantilaisen armeijan keskustalla mainio asema.
Vaaraa tässä asemassa tuotti vain Soignesin metsä, joka niihin aikoihin oli taistelukentän suoranaisena jatkona ja jonka katkaisivat Groenendaelin ja Boitsfortin lammet. Armeija ei olisi voinut hajaantumatta peräytyä sinne; rykmenttien olisi heti paikalla täytynyt jakaantua hyvin pieniin joukkoihin. Tykistö olisi vajonnut rämeisiin. Peräytyminen olisi useampain ammattimiesten vakuuttelujen mukaan — toiset sitä taas vastustavat, se mainittakoon — ollut kilpajuoksua elämästä ja kuolemasta.
Wellington lisäsi yhä keskustan voimia kahdella oikealta sivustalta otetulla Chassén rykmentillä, kahdella vasemmalta sivustalta kutsutulla Wingten rykmentillä sekä Clintonin osastolla. Englantilaisilleen, Halkettin rykmenteille, Mitchellin brigadille ja Maitlandin kaartilaisille, asetti hän ikäänkuin tukimuuriksi ja suojavarustukseksi Braunchweigin jalkaväen, Nassaun apujoukon, Kielmanseggen hannoverilaiset ja Omptedan saksalaiset. Näin oli hänen johdossaan kaksikymmentäkuusi pataljoonaa. Oikea siipi, sanoo Charras, työnnettiin keskustan taakse! Suunnaton patteri oli multasäkein piilotettu samaan paikkaan, jossa nykyään on n.k. "Waterloon museo." Sitä paitsi oli Wellington erääseen notkelmaan kätkenyt Somersetin rakuunakaartilaiset, tuhannenneljäsataa hevosta. Se muodosti toisen puoliskon tuota englantilaista ratsuväkeä, joka niin hyvin on ansainnut kuuluisuutensa. Jos Ponsomby olikin tuhottu, olihan Somerset jäljellä.
Patteri, josta valmiiksi tultuaan olisi muodostunut melkein kenttälinnoitus, oli sijoitettu erään matalan puutarhamuurin taa; muuria oli kaikessa kiireessä koetettu koroittaa ja vahvistaa hietasäkeillä ja paksulla multakerroksella. Työtä ei ehditty saada täydelleen suoritetuksi; ei ollut enään aikaa ympäröidä paikkaa paaluaitauksella.
Levotonna vaikka tyynen näköisenä istui Wellington ratsullaan, koko päivän samassa asennossa, vähän matkaa Mont-Saint-Jeanin vanhasta myllystä, joka seisoo vieläkin paikoillaan, jalavan alla, jonka muuan englantilainen vandalimaisessa innostuksessaan sittemmin osti kahdestasadasta frangista, sahautti kappaleiksi ja kuljetutti pois. Wellington pysyi paikallaan kylmäverisen urhoollisesti. Kuulia satoi satamalla. Kenttälähetti Gordon oli juuri kaatunut hänen sivultaan. Osoittaen erästä läheisyydessä räjähtänyttä pommia sanoi lordi Hill hänelle:
"Herrani, mitä ohjeita jätätte meille ja mitä käskette meidän tekemään, jos tuolla tavoin toimitatte itsenne hengiltä?"
"Tekemään niinkuin minä", vastasi Wellington.
Clintonille sanoi hän yksikantaan: