Nämä neljä varjoa olivat ne neljä miestä.
Jean Valjean säpsähti kuin otus, joka huomaa jälleen päästyn jäljilleen.
Hän toivoi kuitenkin yhä, etteivät miehet olleet vielä ehtineet sillan päähän nähdäkseen hänen kulkemistaan Cosettea taluttaen valaistun paikan poikki.
Jos niin olisi asian laita, jos hän poikkeaisi sille pienelle kadulle, joka avautui hänen eteensä, jos hän pääsisi lautatarhojen, vihannesviljelysten ja peltojen ohi asumattomille, yksinäisille alueille, voisi hän pelastua.
Ja hänestä tuntui tuo rauhallinen pikkukatu houkuttelevalta. Hän poikkesi sille.
3.
Katsokaa v. 1727 toimitettua Pariisin asemakarttaa.
Kolmisensataa askelta kuljettuaan saapui hän kohtaan, missä katu haarautui. Se jakautui kahdeksi kaduksi, joista toinen kaartui vasempaan, toinen oikeaan. Jean Valjeanin edessä oli ikäänkuin Y:n kaksi haaraketta. Kumpainenko valita?
Hän ei epäröinyt hetkeäkään, vaan kääntyi oikealle.
Miksi?