"On niin kylmä", vastasi lapsi.
Hetkisen kuluttua jatkoi Cosette:
"Vieläkö se siellä on?"
"Kuka se?" uteli Jean Valjean.
"Rouva Thénardier."
Jean Valjean oli jo unohtanut keinon, jolla oli saanut Cosetten pysymään hiljaa.
"Ahaa, sitäkö tarkoitat! Hän on jo poistunut. Ei enää mitään pelkoa!"
Lapsi henkäisi kuin olisi raskas paino pudonnut hänen rinnaltaan.
Maa oli kostea, vaja oli avonainen kaikille tahoille, viima yltyi purevammaksi joka hetki. Ukko riisui pitkän takkinsa ja kääri sen Cosetten peitoksi.
"Eikö näin tule lämpimämpi?" huolehti hän.