"Ah! ukko Madeleine! Te ette tuntenut minua heti! Te pelastatte ihmisiä kuolemasta ja sitten Te heidät unohdatte! Se ei ole oikein! He kyllä muistavat Teidät! Te olette kiittämätön!"
10.
Miksi Javert sai pitkän nenän.
Tapaukset, joista ylempänä näimme niin sanoaksemme nurjan puolen, olivat käyneet vallan luonnollisesti.
Kun Jean Valjean sen päivän yönä, jolloin Javert oli saanut hänet kynsiinsä Fantinen kuolinvuoteen äärestä, oli paennut Montreuil-sur-Merin kunnallisesta vankilasta, otaksui poliisi hänen täytyneen ohjata kulkunsa Pariisia kohti. Pariisi on suunnaton kurimus, minne kaikki katoaa, ja kaikki katoaa tosiaankin tähän maailman ihmispyörteeseen kuin meren pyörteeseen ikään. Metsä ei piiloita miestä niin hyvin kuin tämä vilinä. Kaikenlaiset pakolaiset tietävät sen. He pyrkivät Pariisiin kuin nielevään kitaan. Niitä on nieleviä kitoja, joihin joutuu pelastuakseen, eikä surmakseen. Poliisi tietää sen myös, ja Pariisista etsii se sitä, minkä se on kadottanut muualla. Sieltä se etsi Montreuil-sur-Merin entistä pormestariakin. Javert kutsuttiin Pariisiin avustamaan tutkimuksia. Javert edistikin voimakkaasti Jean Valjeanin löytämistä. Javertin innon ja taitavuuden huomasi tässä tilaisuudessa herra Chabouillet, kreivi Anglèsin johtaman virkakunnan sihteeri. Herra Chabouillet, joka ennenkin oli tukenut Javertia, toimitti Montreuil-sur-Merin järjestyksenvalvojan kiinnitetyksi Pariisin poliisin palvelukseen. Siellä osottautui hän monella — sanokaamme se, vaikka lausuma tuntuneekin odottamattomalta moisista toimista puhuttaessa — kunnioitettavalla tavalla hyödylliseksi.
Hän ei enään ajatellut Jean Valjeania — nämä alituiseen kiertelevät vainukoirat saa tämänpäiväinen susi unohtamaan eilisen — kunnes hän joulukuussa vuonna 1823 silmäili muuatta sanomalehteä, hän, joka ei tavallisesti koskaan sanomalehtiä lueskellut. Mutta tällä kertaa oli Javert innokkaana kuningasvallan kannattajana halunnut saada yksityiskohdittain selon "prinssi ylipäällikön" juhlallisesta tulosta Bayonneen. Kun hän oli juuri lopettamassa tarkoittamaansa pätkää, pisti hänen silmiinsä palstan alapäästä muuan nimi, Jean Valjeanin nimi. Lehti ilmoitti, että rangaistusvanki Jean Valjean oli kuollut, ja puhui tapahtumasta niin vakuuttavin sanoin, ettei Javert epäillyt lainkaan kertomuksen todenmukaisuutta. Hän sanoi vain: "Kyllä sen lukon takana pysyy", heitti sitten sanomalehden kädestään, eikä ajatellut asiaa sen enempää.
Jonkun aikaa jälkeenpäin sattui, että Seine-et-Oise-läänin kuvernöörinvirasto lähetti Pariisin poliisille tiedonannon lapsenryöstöstä, joka oli muka oudostuttavain asianhaarain vallitessa tapahtunut Montfermeilin kunnassa. Muuan tuntematon mies, sanottiin tiedonannossa, oli varastanut pienen, seitsemän, kahdeksan vuotiaan tytön, jonka äiti oli uskonut erään paikkakunnan ravintoloitsijan huostaan. Tämä pieni tyttö tunsi nimen Cosette ja oli hän erään Fantine-nimisen, jossakin tietymättömässä sairaalassa tuntemattomaan aikaan kuolleen naisen lapsi. Tämä tiedonanto osui Javertin silmiin ja vaivutti hänet syviin mietiskelyihin.
Hän tunsi hyvin Fantinen nimen. Hän muisti Jean Valjeanin saaneen hänet purskahtamaan nauruun, hänet, Javertin, pyytäessään kolmen päivän lomaa sen naikkosen lasta etsiäkseen. Hän muisti Jean Valjeanin joutuneen kiinni Pariisissa, juuri noustessaan Montfermeilin kyytivaunuihin. Muutamat merkit olivat silloin viitanneet siihenkin, että tämä oli jo toinen kerta, jolloin hän nousi näihin vaunuihin ja että hän oli jo edellisenä iltana tehnyt retken mainitun kylän ympäristöön, sillä itse kylässä ei häntä oltu nähty. Mitä oli hänellä tekemistä Montfermeilissä? Sitä ei oltu osattu aavistaakkaan. Javert ymmärsi sen nyt hyvin. Siellä oli Fantinen tytär. Jean Valjean oli lähdössä sitä hakemaan. Mutta nythän oli lapsen varastanut muuan tuntematon mies. Kuka mahtoi tämä tuntematon mies olla? Ehkäpä Jean Valjean? Mutta Jean Valjeanhan oli kuollut!
Hiiskahtamatta sanaakaan kenellekään nousi Javert Tinalautasen kyytivaunuihin Planchetten umpikujalta ja matkusti Montfermeiliin.
Hän odotti siellä tapaavansa tärkeätä valaistusta asiaan, mutta tapasi vain yhä synkempää pimeyttä.