Hänen pettymyksessään oli sekä epätoivoa että raivoa.

Varmaa on, että Napoleon teki virheitä Venäjän sodassa, että Aleksanteri teki virheitä Intian sodassa, että Caesar teki virheitä Afrikan sodassa, että Kyrus teki virheitä Skytian sodassa ja että Javert teki virheitä sodassaan Jean Valjeania vastaan. Hänen olisi ehkä epäröimättä pitänyt käydä käsiksi entiseen kaleerivankiin. Ensimäisen silmäyksen olisi pitänyt riittää. Hänen olisi pitänyt ilman muuta käydä häneen käsiksi jo Gorbeaun talossa. Hänen olisi ainakin pitänyt vangita hänet Pontoisen kadulla, tunnettuaan hänet varmasti. Hänen ei olisi pitänyt neuvotella apulaistensa kanssa kirkkaassa kuutamossa Rollinin kulmauksessa. Erilaisia mielipiteitä on tietysti hyödyllistä kuulla, samoin kuin on hyvä tunnustella ja valikoida koirista luotettavimmat. Mutta metsästäjä ei osaa olla kyllin varovainen ajaessaan niin arkoja otuksia kuin susi tai kaleerivanki. Javert oli, yrittäessään liian huolellisesti ohjata vainukoiriaan oikeille jäljille, säikähyttänyt petoa, antanut sille vihiä ajosta ja saanut sen ponnistamaan kaikki voimansa pakoon päästäkseen. Tyhmästi menetteli hän etenkin siinä, että hän, löydettyään jäljet uudelleen Austerlitzin sillalla, rupesi leikkimään kamalaa, poikamaista leikkiään ja pitämään niin vaarallista miestä langan päässä. Hän luuli itseään voimakkaammaksi kuin todellisuudessa olikaan ja hän uskoi voivansa leikitellä leijonalla niinkuin hiirellä. Mutta samalla luuli hän itseään liian heikoksi, uskoessaan tarvitsevansa apua. Turmiollista varovaisuutta, kallisarvoisen ajan hukkaa. Javert teki kaikki nämä virheet, ja hän oli kuitenkin taitavimpia, ovelimpia rikollisenpyydystäjiä, mitä on ollut. Hän oli kaikin puolin sitä, mitä, ymmärtäen lauseparren sen voimakkaimmassa mielessä, metsästäjät sanovat viisaaksi koiraksi. Mutta kuka voi saavuttaa täydellisyyden?

Suurimpainkin juontensommittelijain järki pimenee joskus.

Paksuimmat tyhmyydet ovat usein tehdyt useista ohuista säikeistä, kuten paksut köydet. Purkakaapa köysi säije säikeeltä, eritelkääpä kaikki pienet määräävät vaikutteet, ja te katkaisette ne toinen toisensa jälkeen ja sanotte: Eihän tämä mitään! Mutta kiertäkääpä ne yhteen ja punokaa ne köydeksi jälleen ja te hämmästytte sen vahvuutta. Te ymmärrätte Attilan, joka epäröi, kenen kimppuun ensiksi kävisi: Marsianonko idässä, vai Valentinonko lännessä. Te ymmärrätte Hannibalin, joka viipyy liiaksi Kapuassa. Te ymmärrätte Dantonin, joka nukahtaa Arcis-sur-Aubeen.

Mutta Javert ei menettänyt kylmäverisyyttään, vaikka huomasikin Jean Valjeanin pujahtavan käsistään. Varmana siitä, ettei kaleerivanki voinut olla kaukana, asetti hän vartijoita, järjesti satimia ja väijyksiä ja kierteli niitä seutuja koko yön. Ensimäinen seikka, minkä hän huomasi, oli särjetty lyhtypatsas, josta oli köysi ryöstetty. Erinomaisen tärkeä huomio, mutta se johti hänet harhaan, ja sai hänet suuntaamaan kaikki tutkimuksensa Genrotin umpikujaan. Tätä umpikujaa reunustivat matalat muurit, joiden takana avautui puutarhoja ja suunnattoman avaroita kesantopeltoja. Jean Valjean oli varmaankin paennut sitä tietä. Mutta jos Jean Valjean olisi tosiaankin tunkeutunut syvemmälle Genrotin umpikujaan, olisi hän ehkä sen tehnyt ja joutunut ehdottomasti satimeen. Sillä Javert tutki nämä puutarhat ja pellot kuin neulaa etsien.

Päivän koittaessa jätti hän kaksi luotettavaa miestä vartioimaan ja palasi poliisi-asemalle, nolona ja häpeissään kuin nuuskija, jota ovela varas oli vetänyt nenästä.

KUUDES KIRJA

PIKKU PICPUS