"Joku löi jotakuta kepillä.
Paha mies löi kepillä kissaa.
Se ei tehnyt sille hyvää, se oli sen mielestä ikävää.
Silloin mahtava rouva pani Pahan Miehen vankilaan."
Siellä lausui muuan pieni hyljätty raukka, löytölapsi, jota luostari armeliaisuudesta kasvatti, seuraavat alakuloiset, sydäntävihlovat sanat. Hän kuuli muiden puhuvan äideistään ja hän mumisi sopessaan:
"Minun äitini ei ollut saapuvilla, kun minä synnyin!"
Siellä oli muuan roteva palvelijasisar, jonka nähtiin aina kiireissään seuhtovan käytävissä avainkimppuineen ja jonka nimi oli Agata. Isot isot — joilla oli ikää yli kymmenen vuotta — sanoivat häntä Agatoklekseksi.
Ruokailuhuoneena oli suuri, pitkulainen sali, johon pääsi valoa vain puutarhaan johtavasta ristikäytävästä ja joka oli pimeä ja kostea, sekä lasten vakuuttelujen mukaan, täynnä — kaikenlaisia eläviä. Kaikki läheiset huoneet lähettivät sinne osan hyönteisvarastostaan. Jokaisella salin neljällä nurkalla oli kasvattien kielessä erikoinen, kuvaava nimensä. Yksi oli Hämähäkkien nurkka, toinen Lehtimatojen nurkka, kolmas Siirojen nurkka ja neljäs Sirkkojen nurkka. Sirkkojen nurkka oli lähellä keittiötä ja kaikkein arvokkain. Siellä oli lämpimämpi kuin muualla. Ruokailuhuoneesta olivat nimet kulkeutuneet kasvatuslaitokseen, ja niiden toimena oli siellä eroittaa toisistaan neljä oppilasryhmää, kuten entisessä Mazarinin lukiossa. Kukin oppilas kuului johonkin näistä ryhmistä aina sen ruokailuhuoneen nurkkauksen mukaan, missä hän istui ateriain aikana. Kerran oli hänen ylhäisyytensä arkkipiispa paimenkäynnillään luostarissa ja näki luokkaan, missä hän paraillaan oli, astuvan erään erinomaisen sievän, rusoposkisen pikkutytön, jonka vaalea tukka oli ihmeellisen kaunis. Hänen ylhäisyytensä kysyi silloin eräältä toiselta kasvatilta, suloiselta, punaposkiselta, ruskeasilmäiseltä tytöltä, joka oli siinä hänen lähellään:
"Mikä se on tuo tyttö?"
"Hän on hämähäkki, Teidän Ylhäisyytenne."
"Oho! Entä tuo toinen?"
"Hän on sirkka."
"Ja tuo tuolla?"