"Hän on lehtimato."
"Jopa nyt jotakin! Entä Te itse?"
"Minä olen siira, Teidän Ylhäisyytenne."
Jokaisella tämänlaisella talolla on omat omituisuutensa. Tämän vuosisadan alussa oli Écouen muuan näitä viehättäviä, mutta ankaroita paikkoja, missä nuorten tyttöjen lapsuus kuluu ylevässä yksinäisyydessä ja hämärässä. Écouenissa jaettiin pyhän sakramentin juhlakulkueen osanottajat neitsyeihin ja kukkaistyttöihin. Sitäpaitsi oli joku määrä "kunniakatoksen kantajia" ja "suitsuttajia", joista toiset kantoivat kunniakattoa ja toiset suitsuttivat pyhää sakramenttia. Kukkien kantaminen oli tietysti kukkaistyttöjen toimena. Neljä "neitsyettä" kulki etunenässä. Tämän suuren päivän aamuna ei ollut lainkaan harvinaista kuulla kyseltävän makuuhuoneessa:
"Kuka teistä on neitsyt?"
Rouva Campan kertoili usein erään seitsenvuotiaan "pienen" sanoja eräälle kuusitoistavuotiaalle "isolle", joka asettui kulkueen etupäähän, "pienen" jäädessä perään:
"Sinä olet neitsyt, sinä. Mutta minä en olekaan."
5.
Hauskutteita.
Ruokailuhuoneen oven yläpuolelle oli suurin, mustin kirjaimin kyhätty seuraava rukous, jota sanottiin Valkoiseksi Isämeidäksi ja jolla oli voima viedä ihmisiä oikopäätä paratiisiin: