Herkeämättömän palvomisen synty.
Muuten on tämä hautamainen puhumo, jota ylempänä olemme koettaneet kuvata, aivan paikallinen, eikä se esiinny yhtä synkkänä muissa luostareissa. Temppelikadun luostarissa, joka totta puhuaksemme kuuluikin sentään toiselle yhdyskunnalle, oli esimerkiksi mustien luukkujen asemasta ruskeat esiriput, ja itse puhumo oli kuin mikäkin kaunis, silolaatteinen vastaanottohuone, jonka akkunoita verhosivat hyvin hienosta valkeasta pumpulikankaasta valmistetut uutimet ja jonka seinillä näkyi kaikenlaisia kuvia kehyksissään, m.m. eräs ilman huntua maalattu benediktiläisnunna, kukkakiehkuroita, jopa huvittaviakin aiheita.
Juuri tämän Temppelikadun luostarin puutarhassa kasvoi se hevoskastanja, jota pidettiin Ranskan suurimpana ja kauneimpana ja jota kahdeksannentoista vuosisadan kelpo ihmiset sanoivat kuningaskunnan kaikkien kastanjain isäksi.
Me olemme jo maininneet, että tämä Temppelikadun luostari kuului herkeämättömän palvomisen benediktiläisnunnille, joilla taas ei ollut vähintäkään yhteyttä cisterciläisten benediktiläisnunnien kanssa. Tämä herkeämättömän palvomisen sisarkunta ei ole kovin vanha: vähän yli kaksisataa vuotta. Vuonna 1649 häväistiin pyhää sakramenttia kaksi kertaa muutamien päivien kuluessa kahdessa Pariisin kirkossa, pyhän Sulpitiuksen ja pyhän Johanneksen kirkoissa. Nämä kauhistuttavat ja ennen kuulumattomat pyhyydenloukkaukset kuohuttivat koko kaupunkia. Saint-Germain des Présin pääpappi määräsi kaikki alaisensa juhlalliseen kulkueeseen, jota johti paavin lähettiläs. Mutta tämä sovitus ei vielä ollut kahden arvoisan rouvan mielestä riittävä. Nämä rouvat olivat rouva Courtin, Boucsin markiisitar, ja Châteauvieuxin kreivitär. Tuo hirvittävä, "pyhää alttarin sakramenttia" häväisevä loukkaus, niin ohimenevää laatua kuin se olikin, ei lähtenyt näiden kahden hurskaan rouvan ajatuksista, ja he arvelivat sen olevan vain siten sovitettavissa, että jossakin nunnaluostarissa osoitettaisiin pyhälle sakramentille "herkeämätöntä palvomista." Molemmat lahjoittivat silloin, toinen v. 1652, toinen v. 1653, melkoiset rahasummat äiti Katariina de Barille, benediktiläisnunnalle, jota sanottiin pyhän sakramentin sisareksi ja jonka nyt oli tätä hurskasta tarkoitusta varten perustettava luostari pyhän Benediktin sääntöjen mukaan. Ensimäisen luvan tällaisen laitoksen perustamiseen antoi äiti Katariina de Barille Saint-Germainin pappi de Metz, "ehdolla, ettei luostariin hyväksyttäisi ketään pyrkijää, joka ei toisi mukanaan kolmensadan livren vuotuista eläkettä, mikä vastaa kuudentuhannen livren pääomaa." Saint-Germainin papin jälkeen antoi kuningas vahvistuskirjan laitokselle, ja molemmat, sekä papin lupapaperi että kuninkaan vahvistuskirja, saivat v. 1654 osakseen lopullisen lainmukaisen hyväksymisen valtiokonttorissa ja parlamentissa.
Sellainen on Pariisin pyhän sakramentin herkeämättömän palvomisen benediktiläisnunnien sisarkunnan synty ja laillinen vahvistus. Heidän ensimäinen luostarinsa "rakennettiin vast'uudesta" Cassettenkadun varrelle rouva de Boucsin ja rouva de Châteauvieuxin lahjoittamilla varoilla.
Kuten olemme nähneet, ei tällä yhdyskunnalla ole minkäänlaista yhteyttä cisterciläisten benediktiläisnunnien sisarkuntien kanssa. Se johti syntyperänsä Saint-Germain des Présin papista, samoin kuin Pyhän Sydämen naisten yhdyskunnan perustajana oli muuan jesuiittakenraali ja laupeudensisarten yhdyskunnan perustajana muuan lähetysveljien kenraali.
Sitä ei myöskään tule mitenkään sekoittaa Pikku Picpusin bernhardilaisluostariin, jonka elämään ja oloihin jo ylempänä tutustuimme. Vuonna 1657 valtuutti paavi Aleksanteri VII erikoisella kirjelmällä Pikku Picpusin bernhardilaisnunnat harjoittamaan herkeämätöntä palvomista pyhän sakramentin benediktiläisnunnien tapaan. Mutta molemmat yhdyskunnat pysyivät siitä huolimatta täydelleen itsenäisinä ja erillään toisistaan.
11.
Pikku Picpusin loppuvaiheet.
Ensimäisen keisarikunnan kukistuttua alkoi Pikku Picpusin luostari joutua rappiolle. Se ennusti koko yhdyskunnan kuolemaa, yhdyskunnan, joka kahdeksannentoista vuosisadan vaivuttua ajan virtaan kuihtuu ja häviää kuten kaikki uskonnolliset laitokset. Harras mietiskely kuuluu, samoinkuin rukouskin, ihmiskunnan henkisiin tarpeisiin. Mutta kuten kaikki, mitä vallankumous pääsi koskettamaan, muuttui sekin yhteiskunnallisen edistyksen vihollisesta sen ystäväksi.