"Entäpä jos satutte yskähtämään tai aivastamaan?"
"Pakeneva ei yskähdä eikä aivasta."
Jean Valjean lisäsi:
"Isä Fauchelevent, täytyy ryhtyä ratkaiseviin toimenpiteisiin: joko joutua täältä vainoojain kynsiin tai poistua täältä ruumisvaunuissa."
Kaikkihan ovat huomanneet kissojen pysähtelevän ja kuikistelevan raoitettujen ovenpuoliskoiden vaiheilla, pääsemättä selville, mitä tehdä. Kuka ei olisi sanonut kissalleen: "Mutta menehän nyt siitä sisään!" Niitä on myöskin ihmisiä, jotka avautuvan tilaisuuden huomatessaan mielellään jäävät hoippumaan kahden päätöksen vaiheille, vaikka sallima millä hetkellä tahansa voi äkkiä sulkea aukon ja rusentaa heidät väliin. Liian varovaiset, niin kissoja kuin ovatkin ja koska ovat kissoja, joutuvat usein suurempiin vaaroihin kuin rohkeat. Fauchelevent oli luonnostaan tätä epäröivää lajia. Mutta vähitellen voitti Jean Valjeanin kylmäverisyys hänenkin arkailunsa. Hän murisi:
"Täytyy totisesti myöntää, että se on ainoa keino."
Jean Valjean puuttui jälleen puheeseen:
"Ainoa seikka, joka minua huolestuttaa, on se, mitenkä tulee käymään hautuumaalla."
"Se ei taas huolestuta minua lainkaan", huudahti Fauchelevent. "Jos Te vain luulette varmasti suoriutuvanne arkusta, niin kyllä minä pelastan Teidät haudasta. Juoppo haudankaivaja on ystäviäni. Hänen nimensä on Mestienne. Vanha mies oikein sitä vanhaa lajia. Haudankaivaja pistää kuolleet kuoppaan, ja minä pistän haudankaivajan taskuuni. Katsokaas näin siellä menetellään. Saavutaan paikalle tuossa vähää ennen yön tuloa, kolme neljännestä ennen hautuumaan porttien sulkemista. Ruumisvaunut ajetaan haudalle asti. Minä seuraan mukana. Sehän on velvollisuutenikin. Varustan taskuuni vasaran, taltan ja pihdit. Vaunut pysähtyvät, ruumiinkantajat vetävät köyden arkkunne ympärille ja laskevat Teidät hautaan. Pappi lukee rukouksensa, tekee ristinmerkin, pirskahuttaa vihkivettä pisaraisen ja laputtaa tiehensä. Minä jään kahden kesken ukko Mestiennen kanssa. Me olemme ystävyksiä, kuten jo sanoin. Joko hän on päissään, tai ei hän ole päissään, kolmatta vaihto-ehtoa ei ole. Ellei hän ole päissään, sanon minä hänelle: Mennäänpäs tästä kallistamaan pari ryyppyä, ennenkuin ennättävät sulkea tuon Makean Kuittenin kapakan. Minä vien hänet siis kapakkaan ja minä juotan hänet humalaan. Ukko Mestiennessä ei olekkaan paljon juottamista, sillä hän on aina hyvällä alulla. No niin, kun olen saanut hänet kellistymään pöydän alle, otan minä hänen korttinsa hautuumaalle päästäkseni ja palaan siis sinne ilman häntä. Te olette siis silloin yksin minun kanssani. Jos hän taas on jo juovuksissa, niin sanon minä hänelle: Mene tiehesi, kyllä minä tämän tässä yksinkin teen. Hän menee, ja minä päästän Teidät vankeudesta."
Jean Valjean ojensi hänelle kätensä, ja Fauchelevent heittäytyi sitä suutelemaan talonpojan liikuttavalla hellyydellä.