Ja hän lisäsi yhtä tyytyväisenä kuin mikä vakava mies tahansa, jonka on onnistunut sorvata korulause:
"Heidän nälkänsä on minun janoni vihollinen."
Ruumisvaunut sivuuttivat muutamia sypressejä, jättivät ison käytävän, poikkesivat pienemmälle, painuivat yhä edemmäksi ja joutuivat niin tiheän pensaston varjoon. Tämä ilmaisi haudan olevan aivan lähellä. Fauchelevent hiljensi taas kulkuaan, mutta ei voinut hiljentää ruumisvaunujen rientoa. Onneksi vaipuivat pyörät syvälle talvisateiden liottamaan maahan, mikä vähän hidastutti kulkua.
Hän läheni jälleen haudankaivajaa.
"Sieltä saa niin erinomaisen hyvää Argenteuilin viiniä", kuiskutti
Fauchelevent.
"Maalainen", jatkoi mies, "minun ei oikeastaan pitäisi olla haudankaivajana. Isäni oli ovenvartijana Prytaneiumissa. Hän määräsi minut kirjallisuuden alalle. Mutta häntä kohtasi kova onni. Hän menetti omaisuutensa pörssissä. Minun täytyi luopua kirjojen tekijän ammatista. Mutta siitä huolimatta olen nytkin julkinen kirjailija."
"Mutta Tehän ette siis olekaan haudankaivaja?" innostui Fauchelevent, joka yritti tarttua edes tähän heikkoon oksaan.
"Toinen ei estä toista. Minä kynnän kahdella vasikalla."
Fauchelevent ei ymmärtänyt tätä viimeistä lausepartta.
"Lähdetään pois ryypylle", jankutti hän vain.