Tässä on muuan huomautus välttämätön. Fauchelevent pyyteli kyllä juomaan, mutta niin suuri kuin hänen tuskansa olikin, ei hän puhunut sanaakaan eräästä seikasta: kumpi maksaa? Tavallisesti tarjosi Fauchelevent ja ukko Mestienne maksoi. Ryyppytarjous johtui ilmeisesti uuden haudankaivajan luomasta uudesta asiaintilasta, ja tämä tarjous oli tehtävä, mutta puutarhurivanhus jätti, eikä tarkoituksetta, täydelliseen hämäryyteen tuon n.k. Rabelaisin neljännestunnin. Niin kuohuissaan ja levoton kuin olikin, ei Fauchelevent ajatellutkaan ruveta mihinkään maksuihin. Haudankaivaja jatkoi ylenkatseellisesti hymyillen: "Syödä täytyy. Minä otin ukko Mestiennen viran haltuuni. Kun ihminen on käynyt melkein koulunsa läpi, kehittyy hänestä filosofi. Käden työhön minä lisäsin käsivarren työn. Minulla on kirjurikoju Sèvresinkadun torilla. Tiedättehän? Sateenvarjotorilla. Kaikki Punaisen Ristin keittiöpalvelijattaret kääntyvät minun puoleeni. Minä sepitän heille kaikki lemmensanomat, joita he lähettelevät sotapojilleen. Aamupäivällä kyhäilen minä siis rakkauskirjeitä; illalla kaivan hautoja. Sellaista on elämä, maalainen."
Ruumisvaunut kulkivat yhä eteenpäin. Fauchelevent kurkisteli ylenmäärin levottomana joka taholle. Suuria hikikarpaloita tippui hänen otsaltaan.
"Kuitenkaan", jatkoi haudankaivaja, "ei ole oikein mukava palvella kahta valtijatarta. Minun täytyy valita joko kynä tai kuokka. Kuokka tekee käteni raskaaksi."
Ruumisvaunut pysähtyivät.
Kuoripoika hyppäsi ensiksi musliinverhotuista ajoneuvoista, ja sitten pappi.
Ruumisvaunujen toinen pyörä nousi vähän matkaa multakasalle, jonka takaa näkyi avonainen hauta.
"Tämäpä nyt vasta temppu oli!" toisteli Fauchelevent älyttömänä.
6.
Neljän laudan välissä.
Kuka oli arkussa? Lukijat tietävät sen: Jean Valjean.