Haudankaivajan kadottua pensaikkoon kuunteli Fauchelevent ensin askelten häipymistä, kumartui sitten hautaan ja huusi hiljaa:
"Ukko Madeleine!"
Ei vastausta.
Fauchelevent vavahti. Hän vyöryi, yhtenä keränä hautaan, heittäytyi arkun pääpuolelle ja huusi:
"Oletteko siellä?"
Äänettömyys.
Kykenemättä enää vapisemiseltaan tuskin hengittämäänkään, sieppasi Fauchelevent talttansa ja vasaransa ja avasi kannen. Jean Valjeanin kasvot kuumottivat hämärästä kalpeina, silmät suljettuina.
Faucheleventin tukka kohosi pystyyn, hän nousi seisoalleen ja horjahti sitten haudan seinää vasten, joka hetki lysähtämäisillään arkulle. Hän tuijotti Jean Valjeaniin.
Jean Valjean makasi siinä liikkumattomana, valjuna.
Faucheleventin huulilta pääsi hiljaa kuin henkäys: