Voimakkaimpana tämänsuuntaisen ratkaisun vaikuttimena oli ollut päänunnan huomautus Cosettesta: "Hänestä tulee ruma".
Lausuttuaan tämän ennustuksen otti päänunna Cosetten heti hoiviinsa ja antoi hänelle kasvatuslaitoksessa paikan armeliaisuusoppilaana.
Tämä kaikki on varsin luonnollista. Vaikka ei luostarissa olekaan kuvastimia, tuntevat naiset kuitenkin sisällisen ihmisensä. Tytöt, jotka tuntevat itsensä sieviksi, eivät mielellään rupea nunniksi. Koska siis näin kutsumus nunnanasemaan tavallisesti on epäsuorassa suhteessa kauneuteen, toivotaan kokelaiksi mieluummin rumia kuin kauniita. Siitä johtuu että rumat ovat luostareissa hyvin suuressa arvossa.
Koko ylläkerrottu seikkailu kohotti tavattomasti vanhan Faucheleventin mainetta. Hänhän oli puuhissaan menestynyt kolminkertaisesti: Jean Valjeanin suhteen, sillä hänet oli Fauchelevent pelastanut ja toimittanut suojaan; haudankaivaja Gribierin suhteen, sillä tämän oli syytä selvittää itselleen: hän säästi minut sakosta; luostarin suhteen, sillä luostari, piiloittamalla äiti Ristiinnaulitsemisen ruumiin alttarin alle, oli hänen avullaan puijannut Cesaria, mutta täyttänyt Jumalan tahdon. Pikku Picpusin kappelissa oli arkku, jossa oli ruumis, ja Vaugirardin hautuumaan mullassa oli arkku, jossa ei ollut ruumista. Yleistä järjestystä siten epäilemättä syvästi loukattiin, mutta sitähän ei kukaan huomannut. Luostarin kiitollisuus Faucheleventia kohtaan olikin suuri. Faucheleventista tuli palvelijoista parhain ja puutarhureista oivallisin. Arkkipiispan osuessa ensi kerran luostariin kertoi päänunna hänen suuruudelleen koko jutun, hiukan niinkuin tunnustaen ja hiukan niinkuin kehuskellen. Luostarista lähdettyään kertoi arkkipiispa heti siitä ihastuneena ja tyytyväisenä de Latilille, kuninkaan veljen rippi-isälle, josta sittemmin tuli Reinsin arkkipiispa ja kardinaali. Faucheleventin ihailu kulki niin maita ja mantereita ja saapui lopulta Roomaankin. Me olemme päässeet näkemään silloisen paavin Leo XII:n kirjeen eräälle sukulaiselleen, joka oli siihen aikaan paavin pariisilaisen lähettiläskunnan päällikkönä ja jonka nimi, samoin kuin itse paavinkin, oli Della Genga. Siinä kirjeessä tavataan m.m. seuraavat rivit: "Eräässä Pariisin luostarissa näyttää olevan erinomainen puutarhuri, joka on pyhä mies ja jonka nimi kuuluu olevan Fauvent."
Mutta tämän ihastuksen huminan vienoinkaan leyhäys ei päässyt tunkeutumaan Faucheleventin hökkeliin. Fauchelevent oksasteli kaikessa rauhassa puitaan, kitki istutuslavojaan ja peitteli meloonikupujaan, tietämättä rahtuakaan erinomaisuudestaan ja pyhyydestään. Hänellä oli yhtä vähän aavistusta kunniastaan kuin jollakin Durhamin ja Surreyn härällä, jonka kuvan Illustrated London News julkaisee seuraavalla tiedonannolla varustettuna: Sarvikarjan kilpailussa palkittu härkä.
9.
Loppusanat.
Cosette oli yhtä vaitelias luostariin jouduttuaan kuin ennenkin.
Cosette luuli tietystikin olevansa Jean Valjeanin tytär. Muuten ei hän voinut mitään sanoa, koska hän ei mitään tiennyt, ja vaikka hän olisi jotakin tiennytkin, ei hän olisi puhunut. Me olemme siitä jo huomauttaneetkin: ei mikään kasvata niin lasta vaiteliaisuuteen kuin onnettomuus. Cosette oli saanut kärsiä niin paljon, että hän pelkäsi puhua, jopa hengittääkin. Viaton sananen vain oli niin usein ennenkin syössyt hänen niskaansa kokonaisen lumivyöryn! Tuskin oli hän vielä ennättänyt vähän rauhoittua Jean Valjeanin hoiviin jouduttuaan.
Hän tottui verrattain pian luostariin. Vain Katariinaa hänen oli ikävä, vaikka hän ei uskaltanut siitä puhua. Kerran hän kuitenkin sanoi Jean Valjeanille: