"Isä, jos olisin tiennyt, niin olisin ottanut sen mukaani."
Luostarin kasvattina täytyi Cosetten pukeutua oppilaiden pukuun. Jean Valjean sai toimitetuksi itselleen hänen vanhat vaatteensa. Se oli sama surupuku, jonka hän oli Cosettelle antanut Thénardierin majatalosta lähdettäessä. Se ei ollut vielä kovin kulunut. Jean Valjean kätki tämän puvun sekä hänen villasukkansa ja kenkänsä kanvertilla ynnä muilla luostareissa niin tavallisilla happi-aineilla varustettuina pieneen matkalaukkuun, joka hänen oli onnistunut hankkia. Hän sijoitti tämän laukun tuolille vuoteensa viereen ja säilytti visusti sen avainta.
"Isä", kysyi häneltä kerran Cosette, "mikä se on tuo laatikko tuossa, joka tuoksuu niin hyvältä?"
Ukko Fauchelevent hyötyi hyvästä työstään muullakin tavoin kuin saamalla osakseen kunniaa, josta hänellä ei ollut aavistustakaan. Ensiksikin oli hän siitä onnellinen. Sitten oli hänellä paljon vähemmän työtä nyt, kun hän oli saanut apulaisen. Ja vihdoin, koska hän oli suuri tupakan ystävä, hyötyi hän herra Madeleinesta siinäkin suhteessa, että hän nyt kulutti kolme kertaa enemmän tupakkaan kuin ennen ja nautti siitä tavattomasti enemmän kuin ennen, sillä herra Madeleine kustansi kaikki.
Nunnat eivät ottaneet Ultimuksen nimeä käytäntöön, vaan sanoivat Jean
Valjeania toiseksi Fauventiksi.
Jos näillä hurskailla naisilla olisi ollut vähänkin Javertin katseen terävyyttä, olisivat he ehkä piankin huomanneet, että jos oli puutarhan asioissa poistuttava luostarista, lähti aina vanhempi Fauchelevent, tuo ijän rasittama, raihnas, ontuva ukko matkaan, eikä koskaan toinen Fauvent. Mutta joko sitten alituisesti Jumalaan tähdätyt silmät eivät osaa vakoilla tai pitivät nunnat etupäässä huolta toistensa tekemisistä ja jättämisistä: he eivät kiinnittäneet siihen vähintäkään huomiota.
Muuten teki Jean Valjean erinomaisen viisaasti pysyessään hiljaa ja asemillaan, sillä Javert piti sitä kaupunginosaa silmällä kokonaisen kuukauden.
Tämä luostari oli Jean Valjeanille kuin pohjatonten syvyyksien piirittämä saari. Sen alue oli nyt koko hänen maailmansa. Hän näki siellä tarpeeksi taivasta ollakseen rauhallinen ja tarpeeksi Cosettea ollakseen onnellinen.
Hänelle alkoi jälleen hiljainen, lempeä ja miellyttävä elämä.
Hän asui Faucheleventin kanssa samassa hökkelissä puutarhan perällä. Tässä epäsäännöllisistä kivenjärkäleistä kyhätyssä rakennuspahaisessa, joka oli pystyssä vielä v. 1845, oli, kuten tiedämme, kolme huonetta. Näiden huoneiden seinät olivat aivan paljaat, eikä niiden kalustuksestakaan ollut juuri tietoa. Parhaan niistä oli Fauchelevent Jean Valjeanin vastusteluista huolimatta luovuttanut herra Madeleinelle. Tämän huoneen seinää koristi, lukuunottamatta nauloihinsa ripustettuja kulkushihnaa ja koria vielä kuninkaallinen paperiraha — tai rahapaperi — vuodelta 1793. Se oli kiinnitetty takan yläpuolelle.[6] Tämän vendéelaisen paperirahan oli seinään naulannut edellinen puutarhuri, entinen sissi, joka oli taistellut kuninkaan puolesta vallankumousta vastaan, joka oli kuollut luostarissa ja jonka seuraajaksi virassa Fauchelevent oli päässyt.