Nämä kyhäelmät ovat hieman ylimalkaisia. Tulee muistaa, että Käräjälehteä (Gazette des Tribunaux) ei silloin vielä ollut olemassa.
Lainaamme ensimäisen Valkoisesta Lipusta. Se on 25 päivältä kesäkuuta 1823.
"— Muuan Pas-de-Calaisin piirikunta on hiljattain ollut oudon tapahtuman näyttämönä. Eräs niillä tienoin tuntematon, herra Madeleineksi kutsuttu mies oli muutamien vuosien aikana uusia menettelytapoja käyttämällä kohottanut kukoistukseen seudun vanhan teollisuudenhaaran: vuoripien ja mustain lasihelyjen valmistamisen. Hän oli siitä rikastunut ja samalla, sanokaamme sekin, rikastuttanut koko piirikunnan. Kiitollisuuden osoitukseksi tästä hyödyllisestä toiminnasta oli hänet nimitetty pormestariksi. Mutta nyt on järjestysvalta havainnut, että herra Madeleine olikin entinen luvattomille alueille siirtynyt, vuonna 1796 varkaudesta tuomittu rangaistusvanki, nimeltä Jean Valjean. Jean Valjean on uudelleen passitettu kuritushuoneeseen. Hän näyttää ennen kiinnijoutumistaan ennättäneen nostaa herra Laffitten pankista yli puolimiljoonaa frangia, jotka hän oli sinne sijoittanut ja jotka hän kuuleman mukaan oli täysin laillisella tavalla ansainnut liikkeellään. Ei ole saatu tietää, minne Jean Valjean olisi mahdollisesti kätkenyt nämä rahat ennen kuin hänet suljettiin Toulonin kuritusvankilaan."
Toinen hiukan yksityiskohtaisempi pätkä on peräisin Pariisin
Päivälehdestä, samoilta ajoilta.
"— Muuan vapautettu rangaistusvanki, Jean Valjean nimeltään, on äskettäin ollut tuomittavana Varin tutkinto-oikeudessa. Juttuun liittyy seikkoja, jotka ovat omiansa herättämään yleisempää huomiota. Tämän rikollisen oli onnistunut jonkun aikaa piileskellä järjestysvallan valppautta; hän oli muuttanut nimeä, olipa ehtinyt kohota erään pohjoisen pikkukaupunkimme pormestariksikin. Hän oli perustanut tähän kaupunkiin melkoisen teollisuuden. Mutta vihdoin hänet paljastettiin ja vangittiin, mistä kiitos ja kunnia meidän järjestysvaltamme uupumattoman innon. Jalkavaimonaan oli hän käyttänyt muuatta ilotyttöä, joka kuoli säikähdyksestä häntä vangittaessa. Tämä hirtehinen, jolla on Herkuleen voimat, pääsi kuitenkin jollakin tavalla pakenemaan; mutta kolme, neljä päivää jälkeenpäin joutui hän uudelleen järjestysvallan käsiin itsessään Pariisissa, juuri kun hän oli astumaisillaan erääseen niitä pieniä vaunuja, jotka välittävät liikennettä pääkaupungin ja Montfermeilin (Seine-et-Oise) kylän välillä. Väitetään hänen käyttäneen tätä kolmen, neljän päivän vapaata aikaa nostaakseen erään meidän huomattavimman rahamiehemme liikkeeseen tallettamansa melkoisen summan. Tämä summa arvioidaan kuudeksi- tai seitsemäksisadaksituhanneksi frangiksi. Syytöskirjelmän mukaan olisi hän kaivanut sen johonkin vain hänelle tiettyyn paikkaan, ja sitä ei niin ollen ole voitu löytää. Miten tämän seikan lieneekään, varmaa vain on, että mainittu Jean Valjean oli hiljattain tutkittavana Varin maakunnan käräjillä, syytettynä aseellisesta varkaudesta julkisella tiellä, noin kahdeksan vuotta takaperin; uhrina oli muuan tuollainen kelpo poikanen, jotka, kuten sanoo kuolemattomissa säkeissään Ferneyn patriarkka:
"… Savoijasta saapuvat vuosittain,
Kädellä kepeällä puhdistain
Noen täyttämät pitkät putket.
"Rosvo ei huolinut puolustautua. Järjestysvallan taitavan ja kaunopuheisen asiamiehen on onnistunut todistaa varkauden ja ryöstön tapahtuneen rikostoverien avulla, sekä Jean Valjeanin kuuluneen erääseen eteläiseen rosvoliittoon. Syylliseksi julistettuna tuomittiin siis Jean Valjean kärsimään kuolemanrangaistus. Rikollinen kieltäytyi vetoamasta tarkastusoikeuteen. Kuningas suvaitsi kuitenkin loppumattomassa lempeydessään lieventää hänen rangaistuksensa elinkautiseksi pakkotyöksi. Jean Valjean passitettiin viipymättä Toulonin kuritusvankilaan."
Muistettanee vielä Jean Valjeanin Montreuil-sur-Merissä ottaneen vaarin uskonnollisista menoista. Erinäiset sanomalehdet, niiden joukossa Perustuslaillinen, leimasivat tämän lievennyksen pappispuolueen voitoksi.
Jean Valjean sai muuttaa numeroaan rangaistusvankilassa. Hänen nimekseen tuli nyt 9430.
Mainitkaamme tässä yhteydessä, jott'ei meidän enää tarvitsisi asiaan palata, että herra Madeleinen mukana hävisi Montreuil-sur-Merin menestyskin. Kaikki, mitä hän oli aavistanut tuona kuumehoureisena epäröimisen yönä, toteutui. Kun hän puuttui, niin sielu puuttui. Hänen kukistumisensa jälkeen esiintyi Montreuil-sur-Merissä tuo sama itsekäs suurten, luhistuneitten rakennusten jako, tuo surkea kukoistavain yritysten paloittelu, jollaista kenenkään huomaamatta sattuu joka päivä inhimillisessä yhteiskunnassa, mutta josta historia mainitsee vain kerran, koska se tapahtui Aleksanterin kuoleman jälkeen. Sotaherrat panivat päähänsä kuninkaan kruunun; työnjohtajista vääntyi tehtailijoita. Kiukkuisa kilpailu syntyi. Herra Madeleinen avarat työhuoneet suljettiin, rakennukset rappeutuivat raunioiksi, työläiset hajausivat kaikille ilmansuunnille. Toiset heittivät koko seudun, toiset heittivät entisen ammattinsa. Kaikki, mikä ennen oli ollut suurta, muuttui nyt pieneksi. Kaikkea, mitä ennen oli harjoitettu hyödyksi, harjoitettiin nyt vain voitoksi. Ei keskitystä: kaikkialla vain hurjaa kilpailua. Herra Madeleine vallitsi kaikkea ja johti kaikkea. Kun hän oli kukistunut, ammensi jokainen omaan astiaansa. Taistelun henki tuli järjestyksen hengen sijaan, katkera kiukku ystävyyden sijaan, keskinäinen viha liikkeen perustajan kaikkialle ja kaikille ulottuvan hyväntahtoisuuden sijaan. Herra Madeleinen punomat langat sotkeutuivat ja katkeilivat. Valmistustapoja väärennettiin, tuotteita huononnettiin, ostajain luottamus tapettiin. Menekki väheni, tilaukset vähenivät, työpalkka laski, tehtaat seisoivat, vararikko edessä. Ja köyhiltä loppui sekin tulolähde. Kaikki kuihtui.