Iltana muuanna vakuutti koulumestari, että entisinä aikoina olisi oikeus varmasti ottanut selvän siitä, mitä Boulatruelle metsässä puuhaili, että mies olisi ehdottomasti pakotettu puhumaan, ellei muuten, niin kidutuksen avulla, ja ettei Boulatruelle olisi esimerkiksi lainkaan kyennyt vastustamaan vesikoetta.

"Pannaanpas hänet viinikokeelle", esitti Thénardier.

Käytiin siis pulloihin käsiksi ja ahdettiin viiniä vanhaan tientekijään. Boulatruelle joi suunnattomasti, mutta puhui vähän. Hänessä yhdistyivät ihmeteltävän sopusuhtaisesti patajuopon jano ja tuomarin harvapuheisuus. Mutta uudistamalla hyökkäyksiä yhä tiheämmin, vertailemalla ja seulomalla niitä muutamia hämäriä sanoja, jotka mieheltä pääsivät, luulivat Thénardier ja koulumestari saaneensa selville seuraavaa:

Boulatruelle oli eräänä aamuna päivän koittaessa työhön mennessään hämmästyksekseen äkännyt metsän reunassa pensaan alla lapion ja kuokan, aivan kuin vaseti kätkettyinä. Mutta hän oli arvellut, että ne olivat ehkä ukko Six-Foursin, vedenkantajan, lapio ja kuokka, eikä ollut ajatellut asiaa sen enempää. Mutta samana iltana oli hän piilostaan suuren puun takaa nähnyt tieltä poikkeavan metsän synkimpään tiheikköön "erään miehen, joka ei ollut seutukunnalta, mutta jonka hän, Boulatruelle, hyvin tunsi." Thénardierin käännös: kuritushuonetoveri. Boulatruelle kieltäytyi itsepintaisesti sanomasta nimeä. Tällä miehellä oli ollut kainalossaan jonkunlainen nelikulmainen esine, aivankuin suuri lipas tai pieni matka-arkku. Kuvailkaa Boulatruellen hämmästystä. Mutta vasta seitsemän, kahdeksan minuutin kuluttua oli hänen päähänsä pälkähtänyt seurata tätä miestä. Silloin oli jo kuitenkin ollut liian myöhäistä, mies oli painunut metsän pimentoon, ja kaikki Boulatruellen ponnistukset olivat olleet turhia. Hän oli päättänyt väijyä metsän reunassa. "Oli kuunvalo." Pari kolme tuntia myöhemmin oli Boulatruelle huomannut ilmestyvän metsiköstä samaisen miehen, mutta nyt ei hänellä enään ollut kannettavanaan matka-arkku, vaan lapio ja kuokka. Boulatruelle oli antanut miehen rauhassa mennä menojaan, eikä hänen mieleensäkään ollut juolahtanut ryhtyä lähempiin tekemisiin hänen kanssaan, koska hän oli selvästi havainnut miehen olevan häntä kolme kertaa väkevämmän sekä lisäksi kuokalla aseistetun, ja koska oli sangen todennäköistä, että toinen hänet heti iskisi kuoliaaksi, kun hän hänet tuntisi ja huomaisi itsensä tunnetuksi. Liikuttava tunteiden purkaus tosiaankin, kahden vanhan toverin tavatessa toisensa! Mutta kuokka ja lapio olivat Boulatruellen mielestä luoneet selvää valoa tähän hämärään juttuun, vaan kun hän seuraavana aamuna oli kiirehtinyt pensaalle, ei hän ollutkaan enää nähnyt ei lapiota eikä kuokkaa. Hän oli tehnyt siitä sen johtopäätöksen, että mies oli metsässä ollessaan kaivanut kuokalla kuopan maahan, haudannut sinne arkkusen ja täyttänyt taas kuopan lapiolla. Mutta nyt oli arkkunen ollut liian pieni sisältääkseen ruumiin, siis se sisälsi rahaa. Siitä hänen etsiskelemisensä. Boulatruelle oli tutkinut, möyrinyt ja nuuskinut koko metsän ja kaiveskellut kaikkialta, missä maa oli näyttänyt hiljattain liikutetulta. Turhaan.

Hän ei ollut löytänyt mitään. Kukaan ei Montfermeilissä enään ajatellutkaan koko asiaa. Vain muutamat kunnon eukkoset vakuuttelivat vielä:

"Sanokaa mitä sanotte, mutta Gagnyn tienkorjaaja ei ole turhan takia näitä juoksujaan juossut. Kyllä siinä on ollut itse vihtahousukin liikkeellä."

3.

Oli selvää, että kahleen kiinnitysrengasta oli ennakolta alustavasti käsitelty, koska se saattoi katketa noin vain yhdestä vasaraniskusta.

Loppupuolella saman (1823) vuoden lokakuuta näkivät Toulonin asukkaat äskettäin raivonneen ankaran myrskyn jälkeen satamaansa laskevan vammojaan korjauttamaan erään Orion-nimisen laivan, jota myöhemmin käytettiin Brestissä koululaivana ja joka siihen aikaan kuului Välimeren laivastoon.

Niin kurjassa kunnossa kuin tämä alus olikin — sillä meri oli sitä pidellyt kovin pahasti — teki se kuitenkin suuren vaikutuksen soluessaan sataman suojiin. Sen mastossa liehui ties mikäkin lippu, jonka johdosta sitä oli sääntöjen mukaisesti tervehdittävä yhdellätoista kanuunanlaukauksella, ja näihin laukauksiin vastasi se tietysti samalla mitalla. Yhteensä kaksikymmentäkaksi kanuunanlaukausta. On laskettu, että sivistynyt maailma jokaisena vuorokautena kautta koko maapallon juhlallisina yhteislaukauksina, kuninkaallisina ja sotilaallisina kohteliaisuudenosoituksina, meluisina vastatervehdyksinä, säädettyinä sovinnaisuusmerkkeinä, satama- ja linnoitusmuodollisuuksina, kaikista varustuksista ja sotalaivoista joka-ikinen päivä ammuttuina auringon nousua ja laskua tervehtivinä laukauksina, porttien avaamista ja sulkemista ilmoittavina laukauksina, j.n.e., j.n.e. ampuu kanuunoillaan aivan suotta sataviisikymmentätuhatta kertaa. Kun laskemme kuusi frangia laukaukselta, saamme yhdeksänsataatuhatta frangia päivää ja kolmesataamiljoonaa frangia vuotta kohti, ja ne frangit on ammuttu savuna ilmaan. Sekin on pieni yksityiskohta vain. Mutta sillä välin kuolevat köyhät nälkään.