Linjalaiva onkin suurenmoisimpia voittoja, joita ihmisnero on saavuttanut taistelussaan luonnon voimia vastaan.
Linjalaiva on samalla kertaa rakennettu kaikesta, mikä on painavinta, ja kaikesta, mikä on keveintä, se kun yht'aikaa joutuu tekemisiin aineen kolmen olomuodon: kiinteän, nestemäisen ja kaasumaisen kanssa, ja sen kun täytyy kamppailla kaikkia niitä vastaan. Sillä on yksitoista rautakynttä, jotka se iskee merenpohjan alkukallioon. Sillä on enemmän siipiä ja tuntosarvia kuin millään hyönteisellä ja niillä kerää se tuulen kiitävistä pilvistä. Sen henkäys käy sadankahdenkymmenen kanuunan läpi kuin läpi suunnattomien sotatorvien, vastaten uljaasti ukkosen jyrinään. Valtameri kokee eksyttää sitä aaltojensa pelottavaan autiuteen, mutta laivalla on sielunsa, erehtymätön ohjaajansa, joka sitä neuvoo ja joka sille aina näyttää pohjoisen. Pimeinä öinä tuikkivat sen lyhdyt kuin tähdet. Niin panee se tuulta vastaan köyden ja kankaan, vettä vastaan puun, kalliota vastaan raudan, kuparin ja lyijyn, pimeyttä vastaan valon, rajatonta avaruutta vastaan neulan.
Jos tahtoo saada jonkunlaisen käsityksen niistä jättiläismäisistä mittasuhteista, mitkä yhtyneinä muodostavat linjalaivan, tarvitsee vain käydä lähemmin tarkastelemassa niitä kuusikerroksisia veistämöitä, joita tapaa esimerkiksi Brestin ja Toulonin satamissa. Rakennettavat laivat ovat siellä ikäänkuin lasikuvun alla. Tämä suunnaton parru on raakapuu. Tuo silmänkantamattoman pitkä hirsi tuossa edessämme maassa on suurmasto. Mitattuna juurestaan ruuman pohjassa pilviä hipovaan latvaansa saakka on se kuusikymmentä syltä pitkä, ja tyvestä on sen halkaisija kolme jalkaa. Englantilainen suurmasto kohoaa kaksisataaseitsemäntoista jalkaa vesirajan yläpuolelle. Esi-isämme käyttivät laivoissaan köysiä, me käytämme rautavitjoja. Sadan kanuunan laivan yhteen läjään kootut vitjat muodostavat neljä jalkaa korkean, kaksikymmentäjalkaa leveän ja kahdeksan jalkaa vahvan kierre-ympyrän. Ja kuinka paljon menee puuta tänlaiseen laivaan? Kolmetuhatta kuutiometriä. Siinä purjehtii kokonainen metsä.
Ja kuitenkin on tässä kysymyksessä, se huomattakoon, vain neljäkymmentä vuotta sitten käytännössä ollut sota-alus, tavallinen purjelaiva. Höyry, joka silloin vielä oli kehityksensä alkupäässä, on sittemmin lisännyt uusia ihmeitä siihen kummitukseen, jota kutsutaan sotalaivaksi. Nykyhetkenä esimerkiksi on tavallinen potkurilla ja purjeilla kulkeva laiva aivan hämmästyttävä laitos, jonka purjepinta-ala on kolmetuhatta neliömetriä ja jonka koneet kehittävät kaksituhattaviisisataa hevosvoimaa.
Mutta puhumattakaan näistä uusista ihmeistä, on kuitenkin Cristoforo Colombon ja Ruyterin vanha laiva ihmisen suurenmoisimpia mestariteoksia. Siltä ei koskaan puutu voimaa, samoin kuin avaruudelta ei koskaan puutu tuulenleyhkäyksiä, se kerää vienoimmankin henkäyksen purjeisiinsa, aaltojen rajattomassa keinunnassa kulkee se tietänsä ylpeästi, varmasti ja kevyesti.
Tulee kuitenkin hetki, jolloin myrskypyörre katkaisee tuon kuusikymmentä jalkaa pitkän raakapuun kuin oljenkorren, jolloin tuuli taivuttaa tuon neljäsataa jalkaa korkean maston kuin ruovon, jolloin tuo viisituhatta kiloa painava ankkurimöhkäle vääntyy ja rutistuu aaltojen kidassa kuin onkijan koukku hauvin hampaissa, jolloin nuo hirviömäiset kanuunat päästävät surkean, hyödyttömän valitusulvonnan, minkä vinkuva viima lennättää tyhjyyteen ja yöhön, jolloin koko tämän mahtavuuden ja koko tämän voiman on hukuttava väkevämpäin, mahtavampain voimain syleilyyn.
Missä ikänä suunnaton voima levitteleikse, voima, joka lopultakin on suistuva suunnattomaan heikkouteen, siinä valtaa ihmisen omituinen liikutus. Siksi kerääntyvät uteliaat joukottain satamiin, itsekään oikein tietämättä miksi, näiden sotaa ja purjehdusta varten rakennettujen ihmelaitosten ympärille.
Aamusta iltaan täytti siis joutilasten ja töllistelijäin (pariisilainen sanantapa) parvi Toulonin sataman sillat, padot ja aallonmurtajat, ja kaikkien heidän toimenaan oli Orionin tarkasteleminen.
Orion oli ollut sairas jo kauvan aikaa. Aikaisemmilla matkoilla oli sen runkoon kerääntynyt niin paksut näkinkenkäkerrokset, että sen vauhti oli hiljentynyt puoleksi entisestään. Edellisenä vuonna oli se nostettu kuiville ja poistettu nuo haitalliset kerrostumat. Sitten oli se lähtenyt vesille taas. Mutta tuo kaapiminen ja raapiminen oli vahingoittanut rungon nauloitusta. Balearein kohdalla olivat liitteet höltyneet ja auvenneet useista kohdin, ja kun ei sisäpuolinen päällystys siihen aikaan vielä ollut rautapeltiä, oli laiva saanut vuodon. Lisäksi oli tullut vielä raju päiväntasausmyrsky, joka oli särkenyt vasemman kokkakannen ja oviluukun sekä vahingoittanut etumaston rästästä. Näitä vammojaan korjaamaan oli Orion saapunut Touloniin.
Se oli asettunut ankkuriin lähelle veistämöä. Sitä varusteltiin ja korjattiin par'aikaa. Runko ei ollut oikealta puolen vahingoittunut, mutta muutamia päällyslautoja oli purettu sieltä ja täältä, kuten tavallista on, ilman päästämiseksi laivan sisä-osiin.