Eukko Thénardier työnsi katu-oven selkiseljälleen.
"No, lähde hakemaan sitten!"
Cosetten pää painui alas, ja hän hoippuroi ottamaan tyhjää sankoa takan sopesta.
Sanko oli häntä itseään suurempi, ja tyttönen olisi hyvin mahtunut istumaan sen sisään.
Eukko Thénardier palasi lietensä ääreen ja maisteli puulusikalla padan sisältöä, muristen itsekseen:
"Kyllä sitä vielä siellä lähteessä on. Ei se nyt niin tavatonta ole.
Mutta olisikin tainnut olla parasta panna ensin sipulit."
Sitten koperoi hän laatikkoa, missä säilytettiin pikkurahoja, pippuria ja sipulia.
"Kuule, neitsy Rupinaama," käski hän, "palatessasi ostat suuren leivän myymälästä. Tässä on viisitoista souta."
Cosetten esiliinassa oli pieni sivutasku. Sanaakaan sanomatta otti hän rahan ja pisti sen taskuunsa.
Sitten pysähtyi hän avonaiseen oveen, sanko kädessä, eikä hievahtanutkaan. Hän näytti ikäänkuin odottavan apua.