Eukko Thénardier oli sattunut silmäämään kadulle ja keksinyt siten hurmaantuneen Cosetten.
Cosette puitti sankoineen pakoon min jaloista pääsi.
5.
Tyttönen yksinään.
Koska Thénardierin kapakka oli kirkon läheisessä osassa kylää, täytyi
Cosetten lähteä hakemaan vettä metsälähteestä Chellesin tieltä päin.
Nyt ei hän enää kurkistellut kauppiaiden kojuihin. Niin kauvan kun hän oli Leipurinkadulla ja kirkon lähistöllä, valaisivat kirkkaat myymälät tietä, mutta lopulta häipyi viimeisenkin kojun viimeinen valonhäive näkyvistä. Tyttöraukka joutui pimeyteen. Hän upposi siihen. Mutta kun pelonväreet alkoivat hiipiä hänen selkäpiitänsä pitkin, ravisteli hän kävellessään sangon sankaa kaikin voimin. Siitä syntyvä kitinä ja kolina oli ikäänkuin hänen seuranaan.
Mitä etäämmälle hän ehti, sitä synkeämmäksi kävi pimeys. Ei ketään näkynyt enää kaduilla. Vain erään eukon hän tapasi, joka käännähti ympäri hänet sivuuttaessaan ja seisomaan jääden mutisi huuliensa välistä:
"Mutta minnekkähän tuo lapsi oikeastaan menee? Onkohan se pieni ihmis-susi?"
Sitten eukko tunsi Cosetten.
"Kas", sanoi hän, "Leivonenhan se onkin!"