Eihän se sama raha ollut, sillä se oli kahdenkymmenen soun raha, mutta eukko Thénardier huomasi hyötyvänsä kaupasta. Hän pisti rahan taskuunsa ja tyytyi vain heittämään lapseen vihaisen katseen, ärjäisten:
"Mutta katsokin eteesi toiste, senkin tolvana!"
Cosette ryömi takaisin "koppiinsa", kuten eukko Thénardier hänen tavallista olinpaikkaansa nimitti, ja hänen suurissa, tuntemattomaan matkustajaan tähdätyissä silmissään alkoi värehtiä ilme, jota niissä ei ollut koskaan ennen näkynyt. Se säteili vasta lapsellista hämmästystä, mutta siihen yhtyi jo jonkunlaista arastelevaa luottamusta.
"Ai, mutta vieras tahtoo kait illallista?" kysyi eukko Thénardier matkustajalta.
Matkustaja ei vastannut. Hän näytti vaipuneen syviin mietteisiin.
"Mikä tuo on oikein miehiään?" mutisi eukko hampaittensa välistä. "Rutiköyhä se kai on. Ei ropoakaan taskussa illalliseksi. Saakohan siltä yösijankaan maksua? Oli se sentään siunattu asia, ett'ei sen päähän pistänyt varastaa sitä rahaa lattialta."
Sillä välin oli kamarin ovi avautunut ja Éponine ja Azelma astuneet huoneeseen.
Ne olivat tosiaankin sieviä tylleröitä, pikemmin porvaristyttöjä kuin talonpoikaisia, hyvin viehättäviä, toisella kiiltävät, kastanjanväriset hiuskäärylät päälaella, toisen pitkät, mustat palmikot valumassa selälle, molemmat hyvin eloisia, puhtaita, pulleita, reippaita ja terveitä, niin että heitä katseli oikein mielikseen. Heidän pukunsa oli hyvin lämmin, mutta äidillinen taito oli pitänyt siitä huolen, ettei kankaan paksuus mitenkään häirinnyt puvun somuutta eikä sopivaisuutta. Talvi oli otettu huomioon, mutta kevättäkään ei oltu unohdettu. Näistä kahdesta pikku olennosta säteili valoa ja iloa. Mutta muuten oli heidän esiintymisensä hyvin rohkeaa, jopa käskevääkin. Heidän vaatetuksessaan, heidän meluavassa iloisuudessaan oli jotakin mahtipontista ja ylimielistä. Heidän pyrähtäessään huoneeseen oli eukko Thénardier heitä toruvinaan, mutta äänessä soi koko äidillinen ihailu:
"Vai sieltä sitä nyt taas tullaan!"
Sitten vetäisi hän heidät polvillensa toisen toisensa jälkeen, siveli heidän tukkaansa, solmieli heidän nauhojansa ja päästi heidät lopulta menemään, ravistellen heitä sillä lempeällä tavalla, jonka vain äidit osaavat, sekä huudahtaen: