"Oikeinko totta, herra?" jatkoi Cosette. "Oikeinko se on totta? Onko tämä neiti oikein minun omani?"
Vieraan silmiin näytti valahtavan kyyneleet. Hän näytti olevan siinä mielenliikutuksen kohdassa, jolloin ei puhuta, itkua välttääkseen. Hän nyökkäsi päätään Cosettelle ja pisti "neidin" käden hänen kätöseensä.
Cosette vetäisi kätensä kiivaasti takaisin, aivan kuin olisi neidin käsi häntä polttanut, ja alkoi katsella lattiaan. Meidän on pakko lisätä, että hän tällä hetkellä pisti kielensä ulos suustaan suhdattoman pitkälle. Äkkiä hän käännähti ja sieppasi innoissaan nuken syliinsä.
"Minä panen sen nimeksi Katariina", sanoi hän.
Oli kummallista nähdä nuken nauhojen ja kirkkaan punertavan pumpulipuvun rypistyvän Cosetten rääsyjä vasten.
"Rouva", kysyi hän, "saanko minä panna sen tuolille?"
"Mikset, lapseni", vastasi eukko Thénardier.
Nyt katselivat Éponine ja Azelma Cosettea kadesilmin.
Cosette laski Katariinan tuolille, istuutui sitten lattialle sen eteen ja tarkasteli sitä liikahtamatta, sanaakaan sanomatta.
"No leikihän nyt, Cosette", sanoi vieras.