"Kas!" sanoi vieras, "olettepa oikeassa. Missä onkaan tallinne?"
"Herra", sanoi Thénardier hymyillen, "herra suvaitsee seurata minua."
Hän otti kynttilän, vieras otti myttynsä ja keppinsä, ja Thénardier vei hänet erääseen ensikerroksen huoneeseen, joka oli harvinaisen upeasti sisustettu mustapuisin huonekaluin. Sitten oli siellä komea vuode, ja siinä hienot punaiset uutimet.
"Mikä tämä on?" sanoi matkustaja.
"Tämä on meidän päähuoneemme", vastasi kapakoitsija. "Nykyään asumme me toisessa huoneessa, puolisoni ja minä. Täällä käydään vain kolme, neljä kertaa vuodessa."
"Yhtä hyvin olisin tallissa nukkunut", sanoi vieras.
Thénardier ei ollut kuulevinaankaan tätä vähemmän kohteliasta huomautusta.
Hän sytytti kaksi takan otsalla upeilevaa aivan uutta vahakynttilää.
Liedessä loimusi aimollinen tuli.
Samaisen takan otsalla näkyi lasikuvun alla hopealangoista ja pomeranssinkukista kyhätty naisen päähine. Matkustaja loi päähineeseen katseen, joka näytti sanovan: onko siis ollut aika, jolloin sekin hirviö on ollut neito?
Thénardier muuten valehteli. Vuokratessaan tämän hökkelin, muodostaakseen siitä kapakan, oli hän tavannut tämän huoneen näin sisustettuna, ja lisäksi oli hän ostanut muutamia huonekaluja ja tämän pomeranssikukkaisen koristeen, arvellen sen luovan viehättävää valoa "hänen puolisoonsa" ja tuottavan hänen talolleen sitä, mitä englantilaiset sanovat kunnioitettavaisuudeksi.