Läheltä Cosetten koppia johti aukinainen ovi suurehkoon, hämärään huoneeseen. Vieras tunkeutui sinne. Perällä näkyi lasi-oven läpi kaksi pientä, hyvin valkeata parisänkyä. Niissä nukkuivat Azelma ja Éponine. Näiden sänkyjen taakse peittyi puolittain uutimeton, vesipajuista kudottu kehto, ja siinä uinui se pieni poika, joka oli kirskunut koko illan.
Vieras päätteli tämän huoneen olevan yhteydessä Thénardier-aviopuolisoiden huoneen kanssa. Hän oli juuri poistumaisillaan, kun hänen silmänsä osuivat takkaan. Se oli noita suuria majatalojen takkoja, joissa on aina niin pieni tuli, milloin niissä tulta on ja jotka näyttävät niin kylmiltä. Tässä ei ollut tulta, ei edes tuhkaa. Mutta se veti sittenkin matkustajan huomion puoleensa. Pesässä oli kaksi ylen sievää, erisuuruista lapsen kenkää. Matkustajan mieleen johtui tuo viehättävä, ikimuistoinen tapa, että lapset jouluna panevat kenkänsä uuninsuulle yöksi odottamaan heidän hyvän haltijattarensa säteileviä lahjoja. Éponine ja Azelma eivät olleet sitä tapaa unohtaneet, vaan oli kumpainenkin tuonut kenkänsä uuniin.
Matkustaja kumartui.
Haltijatar, s.o. äiti, oli jo kulkenut ohi, ja kumpaisessakin kengässä kiilsi aivan uusi kymmenen soun raha.
Vieras oikaisihe ja oli jälleen menemäisillään tiehensä, kun hän huomasi perällä, takan pimeimmässä sopessa, oudon esineen. Hän tarkasteli sitä ja havaitsi sen puukengäksi, rumaksi, karkeatekoiseksi puukengäksi, joka oli halkeillut sieltä ja täältä ja jota peitti yltäpäältä tuhka ja kuivunut kura. Se oli Cosetten puukenkä. Cosette oli hänkin tuonut kenkänsä uuniin, epäilemättä sen liikuttavan lapsellisen luottamuksen johtamana, joka saattaa pettyä aina, mutta joka ei koskaan lannistu.
Ylevää ja ihanaa on nähdä sellaista luottamusta lapsessa, jonka koko ikä oli ollut pelkkää epätoivoa.
Siinä puukengässä ei ollut mitään.
Vieras kaivoi liivinsä taskua, kumartui ja laski Cosetten kenkään kultarahan.
Sitten hiipi hän hiljaa huoneeseensa.
9.