Gubetta poistuu. Dona Lucrezia katselee hetken aikaa kuin autuaasti huumautuneena Gennaroa, eikä huomaa kahta miestä, jotka ovat ilmaantuneet näyttämön perälle ja tarkastelevat häntä.
DONA LUCREZIA luullen olevansa yksin. Se on siis hän! minun on siis sallittu hetken aikaa katsella häntä ilman vaaraa. En, minä en ollut uneksunut häntä kauniimmaksi! Oi, jumalani! säästä minulta sen pelon tuska, että hän minua koskaan vihaisi ja halveksuisi. Tiedäthän, että hän on ainoa, jota tässä maailmassa rakastan. — En uskalla riisua naamiotani, mutta täytyyhän minun kuitenkin pyhkiä kyyneleeni.
Hän riisuu naamionsa kuivataksensa kyyneleensä. — Naamioidut miehet puhelevat matalalla äänellä, sill'aikaa kun hän vaipuu katselemaan Gennaroa.
ENSIMMÄINEN NAAMIOITU MIES. Riittää. Voin palata Ferraraan. Olin tullut Venetsiaan, saadakseni varmuutta hänen uskottomuudestaan; olen nähnyt tarpeeksi. En voi olla kauvempaa poissa Ferrarasta. Tuo nuori mies on hänen rakastajansa. Mikä on hänen nimensä, Rustighello?
TOINEN NAAMIOITU MIES. Gennaro. Se on eräs seikkailijakapteeni, urhoollinen mies, isätön ja äiditön, mies, jonka tarkoituksia ei tunneta. Hän on tällä haavaa Venetsian tasavallan palveluksessa.
ENSIMMÄINEN MIES. Toimita niin, että hän tulee Ferraraan.
TOINEN MIES. Se käy itsestään, monsignore. Hän matkustaa huomenna
Ferraraan useiden ystäväinsä kanssa, jotka ottavat osaa senaattorien
Tiopolon ja Grimanin lähetystöön.
ENSIMMÄINEN MIES. Hyvä. Saamani tiedot olivat oikeat. Olen nähnyt tarpeeksi, voimme palata takaisin.
He poistuvat.
DONA LUCREZIA pannen kätensä ristiin, ja melkein polvillaan Gennaron edessä. Oi, jumalani, olkoon hänellä onnea maailmassa yhtä paljon kuin minulla on ollut onnettomuutta.