Gennaro, Dona Lucrezia.
DONA LUCREZIA. Tämä terassi on hämärä ja autio; voin poistaa naamioni täällä. Minä tahtoisin, että te näkisitte minun kasvoni, Gennaro.
Hän riisuu naamionsa.
GENNARO. Te olette kovin kaunis!
DONA LUCREZIA. Katsele minua, Gennaro, ja sano minulle, ett'en herätä sinussa kauhua.
GENNARO. Tekö herättäisitte minussa kauhua! ja miksi? Päin vastoin, minä tunnen sydämmeni pohjassa jotain, joka vetää minua teihin.
DONA LUCREZIA. Sinä siis luulet, että voisit minua rakastaa, Gennaro?
GENNARO. Miksi en voisi? On kuitenkin, tahdon olla suora, on kuitenkin nainen, jota aina tulen rakastamaan enemmän kuin teitä.
DONA LUCREZIA hymyillen. Minä tiedän. Pikku Fiammetta.
GENNARO. Ei.