DONA LUCREZIA. Sinä jalo nuori mies!
GENNARO. Odottakaa, tahdotteko nähdä hänen käsialansa? Kas tässä yksi hänen kirjeistään. (Hän ottaa poveltaan paperin, jota suutelee ja antaa sen sitten Dona Lucrezialle.) Lukekaa se.
DONA LUCREZIA lukien: "… Elä koeta päästä minua tuntemaan, rakas Gennaroni, ennenkun on tullut se päivä, jonka minä olen määräävä. Minä olen kovin surkuteltava olento. Säälimättömät sukulaiset ympäröivät minua ja he tappaisivat sinut, niinkuin he tappoivat sinun isäsi. Ei kukaan muu kuin minä saa tietää sinun syntymäsi salaisuutta. Se on niin surullinen salaisuus ja se on niin suuri salaisuus, että jos sinä sen saisit tietää, et malttaisi siitä vaieta; nuoret ovat luottavaisia, sinä et tunne niin hyvin kuin minä niitä vaaroja, jotka sinua ympäröivät; kuka tietää? sinä tahtoisit ehkä uhmata niitä nuoren miehen turhamaisuudesta, sinä puhuisit, sinä ehkä antaisit aavistaa jotakin itsestäsi, etkä sinä sen jälkeen saisi elää kahta päivää. Ei, ei! tyydy tietämään, että sinulla on äiti, joka sinua jumaloi, ja joka yöt ja päivät valvoo henkeäsi. Gennaroni, poikani, en rakasta tässä maailmassa mitään muuta kuin sinua. Sydämmeni sulaa, kun sinua ajattelen…"
Keskeyttää, pidättäen kyyneliään.
GENNARO. Kuinka hellästi te luette. Voisi sanoa, ett'ette lue, vaan puhutte. — Ah, te itkette. — Te olette hyvä, minua miellyttää nähdä teidän itkevän lukiessanne, mitä äitini minulle kirjoittaa… (Hän ottaa kirjeen, suutelee sitä uudelleen ja pistää sen povelleen.) — Niin, te näette nyt, että kehtoni ympärillä on tapahtunut paljon rikoksia. — Äiti parkani! — Ymmärrättekö nyt, miksi minä en välitä lemmen seikkailuista ja semmoisista, kun ei minulla ole kuin yksi ainoa ajatus sydämmessäni, äitini! Oi, jos voisin vapauttaa äitini! palvella häntä! kostaa hänen kärsimyksensä, lohduttaa häntä, mikä onni! Vasta sitten on aika ajatella rakkautta. Kaikki mitä teen, sen teen ollakseni äitini arvoinen. On paljon seikkailijoita, jotka eivät välitä mistään, jotka taisteleisivat paholaisen puolesta, taisteltuaan juurikään pyhän Mikaelin puolesta; minä, minä en palvele kuin oikeita asioita. Tahdon kerran laskea äitini jalkain juureen miekan niin puhtaan, niin uskollisen kuin on jonkun keisarin miekka. — Minulle tarjottiin suuripalkkainen paikka tuon inhoittavan Lucrezia Borgian palveluksessa. Minä hylkäsin tarjouksen.
DONA LUCREZIA. Gennaro! — Gennaro! säälikää pahojakin. Ettehän tiedä, mitä heidänkin sydämmissään liikkuu.
GENNARO. Minä en sääli niitä, jotka eivät muita sääli. Mutta elkäämme siitä enää puhuko. Ja nyt kun minä olen sanonut teille, kuka olen, niin tehkää te samoin ja sanokaa vuorostanne minulle, kuka te olette?
DONA LUCREZIA. Olen nainen, joka teitä rakastaa, Gennaro.
GENNARO. Mutta nimenne?…
DONA LUCREZIA. Elkää sitä minulta enää kysykö.