DON ALPHONSO. Te olitte komea tekin, arvoisa signora, ja teitte loistavan vaikutuksen hopealla kirjaellun kunniataivaanne alla.
DONA LUCREZIA. Oo, elkää puhuko minusta, kun minä puhun teistä. On varma, että kaikki Euroopan ruhtinattaret kadehtivat minua siitä, että sain puolisokseni kristikunnan parhaan ritarin. Ja minä, minä rakastan teitä todella niinkuin olisin kahdeksantoista vuotias. Te tiedätte, että minä teitä rakastan, eikö totta, don Alphonso? Ette kai sitä epäille? Olenhan välistä kylmä ja hajamielinen, se tulee luonteestani, ei sydämmestäni. Kuulkaa, Alphonso, jos teidän ylhäisyytenne minua siitä hellästi toruisi, minä kyllä parantaisin itseni pian. Kuinka ihanaa on rakastaa toisiaan niinkuin me! Antakaa minulle kätenne, — suudelkaa minua, don Alphonso! — On todella, kun sitä nyt ajattelen, naurettavaa, että ruhtinas ja ruhtinatar, niinkuin me, jotka istuvat maailman kauneimmalla ruhtinaallisella valtaistuimella ja jotka toisiansa rakastavat niinkuin me, olimme vähällä joutua riitaan tuommoisen vähäpätöisen venetsialaisen seikkailijakapteenin tähden. Täytyy karkoittaa, täytyy ajaa tiehensä tuo mies eikä hänestä enää sen enempää puhua. Menköön mihin haluaa, eikö totta, Alphonso? Leijonat eivät vihastu kärpäsiin. — Tiedättekö, että jos herttuallinen kruunu olisi kilpailussa annettava Ferraran kauneimmalle ritarille, te vieläkin sen voittaisitte. — Odottakaa, minä menen sanomaan Bautistalle teidän puolestanne, että hän saa heti kohta karkoittaa Ferrarasta tuon Gennaron.
DON ALPHONSO. Ei ole kiirettä.
DONA LUCREZIA hilpeän näköisenä. En tahtoisi sitä enää ajatella. —
Kuulkaa, antakaa minun päättää tämä asia mieleni mukaan.
DON ALPHONSO. Minä tahdon, että se päättyy minun mieleni mukaan.
DONA LUCREZIA. Mutta eihän teillä ole mitään syytä tahtoa tuon miehen kuolemaa.
DON ALPHONSO. Entä teille antamani kunniasana? Kuninkaan vala on pyhä.
DONA LUCREZIA. Se nyt on hyvä kaikki kansaa varten semmoinen. Mutta teidän ja minun välillä, tiedämmehän mitä se on. Pyhä isä oli luvannut Ranskan Kaarle kahdeksannelle säilyttää Zizimin hengen, ja siitä huolimatta antoi hänen ylhäisyytensä tappaa Zizimin. Te itse lupasitte Petrucceille luovuttaa heille takaisin Sienan. Te ette tehnyt sitä ja teitte oikein. Kansain historia on täynnä semmoista. Eivät kuninkaat eivätkä kansat voisi elää päivääkään, jos vannotuista valoista pidettäisiin ankarasti kiinni. Meidän kesken, Alphonso, vannottu vala ei ole peruuttamaton muulloin kuin silloin, kun ei ole muuta neuvoa.
DON ALPHONSO. Mutta sittenkin, dona Lucrezia, vannottu vala…
DONA LUCREZIA. Elkää syöttäkö minulle semmoisia syitä. Enhän minä ole tyhmä. Sanokaa minulle ennemminkin, rakas Alphonso, onko teillä mitään todellista syytä tahtoa pahaa tuolle Gennarolle. Ei? No hyvä, antakaa hänen henkensä minun haltuuni. Mitä se teihin kuuluu, jos minua haluttaisi antaa hänelle anteeksi? Minuahan hän on loukannut.