GENNARO. Valan kautta.
DON ALPHONSO hiljaa dona Lucrezialle. Nuo tuommoiset näkyvät pitävän valansa. (Ääneen.) Elkäämme siis puhuko siitä sen enempää, signore Gennaro.
GENNARO. En ole tehnyt mitään alhaista pelastaakseni henkeäni, mutta koska teidän ylhäisyytenne sen minulle antaa takaisin, niin voin sanoa jotakin. Teidän ylhäisyytenne muistaa Faenzan piirityksen kaksi vuotta sitten. Herttua Herkules Este, teidän isänne, oli siellä suuressa hengenvaarassa kahden Valensian herttuan sotamiehen häntä ahdistaessa. Eräs palkkasoturi hänet pelasti.
DON ALPHONSO. Niin kyllä, ja tuota soturia ei ole koskaan tavattu.
GENNARO. Minä olen se sotilas.
DON ALPHONSO. Kautta kaikkivallan, kapteeni, sellainen teko on palkittava. — Ettekö tahtoisi ottaa vastaan tätä kukkarota? Se on täynnä kultasekiinejä.
GENNARO. Tasavallan palvelukseen ruvetessamme me vannomme valan, ett'emme ota mitään vierailta hallitsijoilta. Kuitenkin, jos teidän ylhäisyytenne sallii, otan minä tämän kukkaron ja jaan omassa nimessäni sen sisällön näille urhoollisille sotilaille.
Osoittaa vartijoita.
DON ALPHONSO. Tehkää niin. (Gennaro ottaa kukkaron.) Mutta sitten te juotte kanssani, niinkuin on esi-isiemme vanha tapa, nyt kun olemme hyvät ystävät, lasin minun hyvää Syrakuusan viiniäni.
GENNARO. Mielelläni, monsignore.