DON ALPHONSO. Kunnioittaakseni teitä, niinkuin tulee kunnioittaa sitä, joka on pelastanut isäni hengen, tahdon minä, että herttuatar itse ojentaa teille maljan.
Gennaro kumartaa ja kääntyy jakamaan rahoja sotamiehille näyttämön perällä. Herttua kutsuu:
Rustighello! (Rustighello tulee tarjottimen kanssa.) Pane tarjotin tuonne tuolle pöydälle. — Hyvä. (Tarttuen dona Lucreziaa käteen.) Kuulkaa, mitä minä sanon tuolle miehelle. Rustighello, mene takaisin paikallesi tämän oven taa, paljas miekka kädessäsi; jos kuulet tämän kellon soivan, niin tule sisään. Mene.
Rustighello menee, ja hänen nähdään asettuvan takaisin
entiselle sijalleen oven taa.
Signora, te kaadatte itse viinin tämän nuoren miehen juoda, ja te teette hyvin ja kaadatte tästä kultaisesta pullosta.
DONA LUCREZIA kalpeana ja heikolla äänellä. Ymmärrän. — Jos te tietäisitte, mitä tällä hetkellä teette, ja kuinka se on kauheaa, te vapisisitte itsekin, niin luonnoton kuin olettekin.
DON ALPHONSO. Varokaa erehtymästä pulloista. — Herra kapteeni.
Gennaro, joka on jakanut rahat, astuu etualalle. Herttua kaataa itselleen viiniä emaljimaljaan hopeapullosta, ja nostaa maljan huulilleen.
GENNARO. Olen hämilläni näin paljosta hyvyydestä.
DON ALPHONSO. Herttuatar, kaatakaa juotavaa signore Gennarolle. —
Kuinka vanha olette, herra kapteeni?