GENNARO. Te ette avaa tätä ovea. Te ette astu askeltakaan. Huutamalla ette voi itseänne pelastaa. Ettekö itse juur'ikään antanut määräystä, ett'ei kukaan saa tulla sisään mitä kuuluneekin ulos siitä, mitä täällä tulee tapahtumaan?
DONA LUCREZIA. Mutta onhan kurjaa, onhan raukkamaista se, mitä aiotte tehdä, Gennaro. Tappaa nainen, nainen, joka ei voi puolustaa itseään. Oh, teidän tunteenne eivät voi olla niin epäjalot. Kuule minua, tapa minut sitten, jos tahdot, minä en välitä elää, mutta onhan ymmärrettävää, että tunteeni tulvivat yli äyräittensä, rintani on täynnä murhetta siitä, miten olet minua tähän saakka kohdellut. Olet nuori, olet lapsi, nuoret ovat aina liika ankaria. Oo, jos minun täytyy kuolla, niin en kuitenkaan tahdo kuolla sinun kätesi kautta. Ei ole mahdollista, kuuletko, että kuolen sinun kätesi kautta. Et tiedä itsekään, kuinka kauheaa se olisi. Sitäpaitse, Gennaro, minun aikani ei ole vielä tullut. Totta on, minä olen tehnyt paljon pahaa, minä olen suuri rikoksentekijä, mutta juuri sentähden, että minä olen suuri rikoksentekijä, pitää minun saada aikaa katuakseni. Minun täytyy saada aikaa katuakseni syntejäni, kuuletko, Gennaro?
GENNARO. Olette tätini. Olette isäni sisar. Mitä olette tehnyt äidistäni, Lucrezia Borgia?
DONA LUCREZIA. Odota, odota! Jumalani, enhän voi kaikkea sanoa. Ja jos sanoisin sinulle kaikki, niin eihän kauhusi minua kohtaan muuta kuin kasvaisi! eihän ylenkatseesi muuta kuin lisääntyisi! Kuule minua vielä hetkinen. Oo, minä tahtoisin, että vastaanottaisit minut katuvaisena jalkaisi juuressa. Säästä armosta henkeni, säästäthän. Tahdotko, että menen luostariin, sano? Katso, jos sinulle sanottaisiin: tuo onneton nainen on ajattanut päänsä paljaaksi, hän makaa tuhkassa, hän kaivaa hautaansa omilla käsillään, hän rukoilee jumalaa yötä ja päivää, ei itsensä vuoksi, vaikka hän sitä kyllä tarvitseisi, vaan sinun tähtesi, joka et sitä kaipaa; hän tekee kaiken sen tuo nainen, tekee sen vaan sitä varten, että sinä jonain päivänä loisit häneen säälivän katseen, että sinä vuodattaisit kyynelen hänen sydämmensä ja hänen sielunsa haavoihin, ett'et sanoisi hänelle enää niinkuin äsken sanoit tuolla äänellä, ankarammalla kuin viimeisen tuomion ääni: te olette Lucrezia Borgia! Jos sinulle tämä sanottaisiin, Gennaro, olisiko sinulla sydäntä olla sitä kuulematta? Oi, armoa, elä tapa minua, oma rakas Gennaroni! Jääkäämme eloon molemmat, sinä antaaksesi minulle anteeksi, minä katuakseni. Sääli minua! Eihän hyödytä mitään kohdella ilman laupeutta onnetonta naisparkaa, joka ei pyydä muuta kuin vähän sääliä. Vähän sääliä! — Armahda, säästä henkeni! — Ja kuule, minä sanon sen sinun tähtesi, olisihan todellakin raukkamaista minkä aiot tehdä, se olisi kauhea rikos, salamurha. Mies surmaa naisen, mies, joka on väkevämpi. Oh, sinä et tahdo, sinä et tahdo!
GENNARO epäröiden. Dona
DONA LUCREZIA. Ah! Minä näen, että sinä armahdat minua. Minä luen sen silmistäsi. Oo, anna minun itkeä jalkaisi juuressa!
ÄÄNI ulkoa. Gennaro.
GENNARO. Kuka minua kutsuu?
ÄÄNI. Veljeni Gennaro.
GENNARO. Se on Maffio.