— Kesken kaiken, dom Claude, tuon luoksenne virkatoverin, joka teidän kuuluisuutenne vuoksi on halunnut tutustua teihin henkilökohtaisesti.
— Onko herra tiedemies? kysyi arkkidiakoni ja kiinnitti Coictier'n seuralaiseen läpitunkevan katseensa. Katse, joka häntä kohtasi vieraan tuuheitten kulmakarvojen alta, oli yhtä läpitunkeva ja epäilevä kuin hänenkin.
Vieras oli, mikäli lampun himmeässä valossa saattoi arvostella, noin kuusikymmenvuotias, keskikokoinen, sairaalloisen ja raihnaisen näköinen ukko. Vaikka piirteet olivatkin porvarilliset, oli hänen kasvoissaan kuitenkin jotain mahtavaa ja ankaraa; hänen silmänsä loistivat harvinaisen kaarevain kulmain alta kuin valo luolasta; ja syvälle painetun hatun alta saattoi aavistaa suuria suunnitelmia hautovan nerokkaan otsan.
Hän kiirehti itse vastaamaan arkkidiakonin kysymykseen.
— Kunnioitettava mestari, sanoi hän vakavalla äänellä, teidän maineenne on tunkeutunut korviini ja olen tahtonut kysyä teiltä neuvoa. Olen vain mitätön aatelismies maaseudulta ja riisun kengät jaloistani astuessani oppineitten luokse. Tuleehan teidän tietää nimeni. Nimeni on ukko Tourangeau.
— Omituinen nimi aatelismiehelle! ajatteli arkkidiakoni. Samalla hän tunsi seisovansa jonkin merkitsevän ja vakavan edessä. Hänen terävä älynsä sai hänet heti aavistamaan yhtä terävän älyn tuon tuntemattoman turkiksilla reunustetun hatun alta, ja kun hän tarkasti noita vakavia kasvoja, katosi vähitellen kuin illanhämärä yöhön se ironinen ilme, jonka Jacques Coictier'n läsnäolo oli tuonut hänen synkkiin kasvoihinsa. Hän oli synkkänä ja äänetönnä istuutunut suureen nojatuoliinsa, kyynärpää oli asettunut entiselle paikalleen pöydälle ja otsa nojautunut käteen. Hetkisen mietittyään hän viittasi kumpaakin vierasta istuutumaan ja sanoi ukko Tourangeaun puoleen kääntyen:
— Te tulette siis kysymään minulta neuvoa, mestari, ja missä tieteessä?
— Kunnioitettava mestari, vastasi ukko Tourangeau, olen sairas, hyvin sairas. Sanotaan, että te olette suuri eskulapius, ja minä tulen pyytämään teiltä erästä lääketieteellistä neuvoa.
— Lääketieteellistä! sanoi arkkidiakoni ja pudisti päätään. Hän näytti miettivän hetkisen ja jatkoi:
— Ukko Tourangeau, sehän on nimenne, kääntäkää päätänne, niin te näette vastaukseni valmiina seinällä.