Arkkidiakoni lähestyi häntä hitaasti. Tänä kauheana hetkenäkin näki tyttö papin palavan katseen tarkastelevan hänen alastomuuttaan himollisena, mustasukkaisena ja halukkaana. Sitten hän sanoi tytölle korkealla äänellä:
— Neito, oletko rukoillut Jumalalta anteeksi vikojasi ja puutteitasi?
Hän kumartui tytön puoleen ja lisäsi (katsojat luulivat hänen kuuntelevan hänen viimeistä rippiään):
— Tahdotko kuulua minulle? Voin vielä pelastaa sinut! Tyttö katsoi häneen kiinteästi:
— Mene pois, paholainen, tai minä paljastan sinut! Papin huulille ilmaantui kamala hymy.
— Sinua ei uskottaisi. — Sinä vain lisäisit häväistyksen rikokseesi. — Vastaa pian! tahdotko kuulua minulle?
— Mitä olet tehnyt minun Febukselleni?
— Hän on kuollut, sanoi pappi.
Samalla kurja arkkidiakoni kohotti koneellisesti päätään ja näki torin toisessa päässä Gondelaurier'n talon parvekkeella kapteenin seisovan Fleur-de-Lys'n vieressä. Hän horjahti, vei käden silmiensä ylle, katsahti vielä kerran, mutisi kirouksen ja hänen kasvonpiirteensä kouristuivat rajusti.
— No niin! kuole siis! hän sanoi hampaittensa välitse. Kukaan ei saa sinua.