Dom Claude keskeytti hänet:
— Te olette siis onnellinen?
Gringoire vastasi innostuneena:
— Olenpa todellakin! Ensin rakastin naisia, sitten eläimiä. Nyt rakastan kiviä. Ne ovat ainakin yhtä huvittavia kuin eläimet ja naiset, eivätkä niin uskottomia.
Pappi nosti käden otsalleen. Se oli hänen tavallinen liikkeensä.
— Todellakin!
— Katsokaas! sanoi Gringoire, — kullakin on nautintonsa!
— Ja hän tarttui papin käsivarteen ja vei hänet Piispanlinnan portaisiin. Pappi antoi kuljettaa itseään. — Tässä vasta porraskäytävä on! Joka kerta, kun sen näen, olen onnellinen. Se on Pariisin samalla sekä yksinkertaisin että harvinaisin porraskäytävä. Joka portaan alareuna on pyöristetty. Sen kauneus ja yksinkertaisuus on askelmain kauniissa mittasuhteissa, jotka noin jalan levyisinä ovat palmikoidut, sovitetut, kytketyt, liitetyt ja koverretut toisiinsa ja pureutuvat toisiinsa todella tiiviisti ja jalosti!
— Ettekä toivo mitään?
— En.