— Anna sanojesi vuotaa! — Mikä on keinosi?
— Niin, sanoi Gringoire puhellen itsekseen ja pannen miettiväisenä etusormen nenälleen, — se tepsii! — Kulkurit ovat rohkeita poikia. — Mustalaiset rakastavat häntä. — He nousevat käden käänteessä. — Ei mikään ole sen helpompaa. — Salainen rynnäkkö. — Metelin aikana voi hänet helposti viedä pois. — Huomeniltana… — He eivät parempaa pyydäkään.
— Keinosi! puhu! sanoi pappi ravistaen häntä.
Gringoire kääntyi majesteetillisena hänen puoleensa:
— Antakaa minun olla! näettehän, että minä olen luomistyössä. Hän mietti vielä hetkisen. Sitten hän paukutti käsiään omalle ajatukselleen huutaen: — Mainiota! Käy kuin leikki!
— Keinosi! toisti Claude suuttuneena.
Gringoire säteili ilosta.
— Tulkaa, niin sanon sen teille hiljaa. Se on sangen sukkela takaportti, joka johtaa meidät kaikki ehjin nahoin leikistä. Herra paratkoon! täytyyhän tunnustaa, etten ole mikään pässinpää.
Hän keskeytti puheensa:
— Ah! mutta onko tuo pieni vuohi hänen luonaan?