Tämä temppu teki hyvän vaikutuksen, pölkyn lumous haihtui. Kulkurien rohkeus palasi. Pian syöksyi tuo raskas tukki, jonka kaksisataa voimakasta käsivartta nosti kevyesti kuin höyhenen maasta, raivoisasti pääportaalin ovea vasten, jota jo ennen oli yritetty järkyttää. Siten nähtynä kulkurien soihtujen hämärässä hohteessa, muistutti tuo pitkä tukki, jota miesjoukko juoksujalkaa syöksi kirkkoa vasten, tuhatjalkaiselta kummitukselta, joka sarvet ojossa ryntäsi kivi jättiläistä vastaan.
Hirren iskusta metallipintainen ovi kumahti kuin suunnaton rumpu. Se ei särkynyt, mutta koko tuomiokirkko tärähti, ja kumea jyminä kuului sen syvästä hautaholvista. Samassa alkoi suuria kiviä putoilla ylhäältä julkisivusta hyökkääjien niskaan.
— Piru vieköön! huusi Jehan, — ravistavatko tornit kaiteensa päällemme?
Mutta nyt oltiin päästy hyvään vauhtiin, ja Tunisin kuningas näytti hyvää esimerkkiä; piispa siellä varmasti puolustautui; ja siksi syöstiin hirttä yhä raivokkaammin ovea vasten, huolimatta siitä, että kivet siellä täällä murskasivat pääkalloja.
Ihmeellistä oli, että nämä kivet putoilivat yksitellen, vaikkakin tiheään. Kulkurit tunsivat aina kaksi iskua yhtaikaa, toisen jalkoihin ja toisen päähän. Harvat olivat osumatta, ja suuri joukko kuolleita ja haavoittuneita peitti maan hyökkääjien jaloissa. Mutta heidän raivonsa kasvoi vain siitä ja uusia astui alati kaatuneitten tilalle. Pitkä hirsi syöksyi ovea vasten säännöllisesti kuin kellon läppä, kiviä satoi lakkaamatta, ja ovi rytisi.
Lukija on varmaan arvannut, että tämän vastarinnan, joka niin ärsytti kulkureita, aiheutti Quasimodo.
Sattuma oli pahaksi onneksi suosinut kuuroa kellonsoittajaa.
Saavuttuaan tornien väliselle pengermälle oli hän aluksi ollut aivan pyörällä päästään. Hän oli jonkin minuutin vain juossut edestakaisin pengermällä kuin hullu ja nähnyt kulkurien tiheän joukon valmiina hyökkäämään kirkkoa vastaan ja rukoillut paholaista tai Jumalaa pelastamaan mustalaistytön. Kerran välähti hänen mieleensä juosta eteläiseen torniin ja soittaa hätäkelloa; mutta kirkonovet olisivat kai jo säpäleinä, ennen kuin Marien ääni ehtisi kaiuttaa ainoatakaan soinnahdusta. Juuri silloin kävivät kulkurit rautakangeillaan oveen käsiksi. Mitä tehdä?
Äkkiä hän muisti, että työmiehet olivat koko päivän olleet eteläisen tornin seinien palkiston ja katon korjaustöissä. Se oli valonsäde. Seinät olivat kivestä, katto lyijystä ja palkisto puusta. Tuo suunnaton palkisto, joka oli niin tiheä, että sitä nimitettiin metsäksi.
Quasimodo juoksi tähän torniin. Alemmat suojat olivat todellakin täynnä rakennusaineita. Siellä oli kiviröykkiöitä, lyijylaattoja käärössä, suuri joukko rimoja ja jo sahattuja hirsiä sekä rakennussorakasoja. Täydellinen asevarasto.