Ludvig XI katseli häntä läpitunkevin katsein.
— Ja milloin tulee tuo hetki, mestari?
— Te saatte kuulla sen lyövän.
— Mistä kellosta, jos saan luvan kysyä?
Coppenole vei rauhallisella ja hienostumattomalla tavallaan kuninkaan ikkunan ääreen.
— Kuulkaa, teidän majesteettinne! Tässä on linnantorni, kellotorni, tykkejä, porvareita ja sotilaita. Kun kellotorni pauhaa, kun tykit jyrisevät, kun linnantorni kauhealla ryskeellä sortuu, kun porvarit ja sotilaat karjuen surmaavat toisiaan, silloin on hetki lyövä.
Ludvig XI:n kasvot synkkenivät miettiviksi. Hän oli hetken vaiti, sitten hän löi paksua linnantornin muuria hiljaa kädellään aivan kuin taputetaan juoksijan lautasia.
— Ehei! sanoi hän. — Eikö niin, ettet sorru niin vähällä, hyvä
Bastiljini?
Ja kääntyen äkkiä rohkean flaamilaisen puoleen hän kysyi:
— Oletteko milloinkaan nähnyt kapinaa, mestari Jacques?