Kuningas veti yötakkinsa silkkinuorat kireämmälle, järjesti sitte vähän tukkaansa ja astui alentuvaisen näköisenä työhuoneeseensa.
Poliisipäällikkö Lazar tervehti häntä syvällä kumarruksella.
— Teidän majesteettinne on käskenyt minun tänne tulemaan, sanoi Lazar alamaisella äänellä, — eikä mikään yön hetki ole liian myöhäinen, kun kuninkaan palvelemisesta on kysymys.
Aleksanteri oli istuutunut kirjoituspöydän ääreen sirotekoiselle tuolille ja sanoi, viitaten paksuun asiakirjasiteeseen, joka oli hänen edessänsä:
— Te olette tuoneet tiedonantorekisterin?
— Kyllä, tein niinkuin teidän majesteettinne käski, toin M. siteen. Tiedonantorekisteriä on pidetty mitä suurimmalla huolellisuudella, sitä minä yksin hoidan, eikä kenenkään muun silmä kuin minun ole saanut sitä lukea.
— No, kuinkas on asian laita?… Ovatko sitte nämä asiakirjat ehdottomasti totuuden mukaiset? kysyi kuningas.
— Luulen minulla olevan syytä, teidän majesteettinne, olla ylpeä tästä työstäni. Kaikkien niiden Belgradin asukasten nimet, jotka yleensä voivat tulla kysymykseen, ovat tähän kirjotetut, he ovat, niin sanoakseni, tähän kirjaan valokuvatut. Olen tutkituttanut heidän entisyyttänsä ja tarkoin vaarinottanut heidän nykyisiä olojansa. Jos kuninkaani tahtoo tulla tuntemaan jonkun henkilön entistä elämätä, niin olkaa hyvä ja sanokaa vaan minulle henkilön nimi, ja teidän majesteettinne voi omin silmin tulla vakuutetuksi siitä, että tiedonantorekisteri antaa täysin luotettavan vastauksen.
— Ehkä! sanoi Aleksanteri muutaman minuutin epäiltyänsä. — Hyvä, Lazar, hae — Draga Maschinin nimi.
Lazar säpsähti ja hänen piirteensä saivat oudon ilmeen; ja syvästi kumartaen hän sanoi: