Vaununi odottavat minua puiston portilla. Voi hyvin ja ole — huoleti. Kolmen päivän kuluttua näemme taas toisemme. Ja silloin on kruunu tekokivineen taas oleva kuninkaan aarrekammiossa.
Seuraavassa silmänräpäyksessä oli Nicodem kadonnut ruusupensaan taakse.
Surullisin silmin katsoi kuninkaallinen sisar hänen jälkeensä.
Pelaanpa todellakin korkeata peliä. Ja voi minua, jos sen menetän! mutisi hän.
Mutta Nicodem on oikeassa; minä tarvitsen rahaa, paljon rahaa, sillä hovissa on elukoita, jotka minun täytyy ostaa.
Velkojanikin ahdistavat minua. Ne velat, jotka leski Maschin on tehnyt, täytyy kuningatar Dragan niin pian kuin mahdollista hommata maksetuiksi.
Tämä kaikki on minulle mahdollista niin pian kuin Nicodem antaa minulle rahat Wienistä.
Sitte katseli hän ympärilleen ikävöivin katsein.
Kuinka kaunis on kesäyö! huudahti hän. — Loistavat kuoriaiset parveilevat pensaissa, kuu valaa hopeita puiden lehdille, kukat tuoksuavat kuin unessa.
— Oi, tämä yö on kuin luotu rakkaudelle! Ja minä, — hän levitti kätensä, kuin tahtoisi hän syleillä näkymätöntä rakastajaa ja vetää hänet puoleensa — ja minä, kuningatar, olen niin köyhä rakkaudesta, kun ehkä köyhin kerjäläinen Belgradissa, hiipii sydämen puoleen, joka on hänen omansa!