Omalla ruumiillani olen sinua suojeleva, niinkauvan kuin valasi pidät. Ja jos minä rikon omani, niin taivaan Herra, joka on minun valani kuullut ja kostaa jok'ikisen väärän valan, antakoon minun menehtyä, sillä silloin en parempaa palkkaa ansaitsisi.
Molemmat miehet, kuningas ja hänen ajutanttinsa puristivat toistensa käsiä.
Heillä ei ollut aavistustakaan siitä, että sillä hetkellä olivat puhuneet ennustuksen sanoja.
Synkkään läpitunkevaan hämärään oli heiltä tulevaisuus peittynyt.
Mutta samassa kuin kuningas voimakkaasti puristi Stefan Naumovitschin kättä, säpsähti nuori upseeri.
Mitä hän sitte oli tehnyt! Minnekkä oli hän antanut sen ihastuksen, jonka Aleksanterin sanat olivat herättäneet hänen uskollisessa serbialaissydämessänsä, itseänsä johtaa.
Hän tulisi kuninkaan ajutantiksi, asuisi saman katon alla kuin hän, olisi alituisesti hänen kanssansa kuninkaallisessa palatsissa!
Tämähän olisi samaa kuin joka päivä, joka hetki nähdä silmäinsä edessä se nainen, jota hän kerran oli rakastanut, mutta jota hän nyt vihasi ja halveksi! Eikö se merkinnyt, että hän myöskin suojelisi tuota naista! Naumovitschinhan tuli vastata hänenkin hengestänsä, hänen turvallisuudestansa!
Oi, mikä tuskien ja ristiriitaisuuksien elämä tuosta syntyisi!
Mutta Draga nauroi, kun kuuli hänen sanansa. Nyt oli Naumovitsch, tuo kaunis, kiihkeästi haluttu mies hänen omansa, eikä mikään maailman mahti erottaisi heitä.