- Kunnia! sanoi Maschin nauraen, samalla kun hänen kätensä, vihasta vapisten, liukuivat pitkin hänen ruskean munkkikaapunsa poimuja. — Puhutko sinä vielä kunniasta, Stefan Naumovitsch? Ha, luopio, hyvän, jalon asian pettäjä, sinä olet menettänyt kunniasi, sinä olet viskannut sen lokaan ja polkenut sen jalkaisi alle.
Stefan horjui taapäin, puna hänen kasvoillaan muuttui tuhkanharmaaksi kalpeudeksi.
- Jumalani, huudahti hän, nyt vasta ymmärrän minä teidät, te halveksitte minua, koska minusta on tullut — kuninkaan ajutantti.
- Kuninkaan ajutantti — kapteeni — kuningatar Dragan suosikki! pilkkasi
Maschin äänellä, joka viilsi Stefanin sydäntä. — Mitä vielä haluat?
Oh, odota vaan, kyllä sinä kohoat korkeammallekin suosiossa. Paina vaan hyvin hellästi tuota kuninkaallista naikkosta rintaasi vasten, niin saat kyllä mitä tahdot. Minä näen sinut tulevaisuudessa koristettuna kaikilla tähdillä, joita Serbian kuninkaalla on poisannettavia.
Mutta kuta kirkkaammin nämä tähdet loistavat, sitä selvemmin näkyy sinulla myöskin poltinmerkki otsassasi, Stefan Naumovitsch, ja jokainen tosiserbialainen osottaa sinua sormellaan.
Stefan luuli tukehtuvansa kuullessaan nämä sanat, joista jokainen oli hävittävä isku hänen kunnialleen.
Hän syöksyi oviverhoja kohti, avasi ne ja katsoi, jos kuuntelijoita oli läheisyydessä, sillä Belgradin hovissa täytyi aina olla varuillaan.
Mutta sitte kääntyi hän takasin ja meni aivan lähelle eversti
Maschin'ia.
- Kuule minua Maschin, huudahti hän — eläkä käänny pois. Sinun velvollisuutesi on kuulla minun puolustustani sen jälkeen kuin sinä olet minua kohti heittänyt niin hirmuisen syytöksen.