Minä en ole sinun alamaisesi, kuningatar Draga, minä olen itävaltalainen ja voi sinua ja sinun kätyreitäsi, jos minun avunhuutoni pääsevät kuuluviin siitä vankeudesta, johon minut heitätte.
Silloin tulen minä vapaaksi ennenkuin luulettekaan, ja te — te saatte maksaa rikoksenne, kun olette vanginneet Itävallan tyttären.
- Hän puhuu vaan mielenhäiriössä, huusi Draga, — viekää hänet hullujen huoneeseen, Lazar!
- Anteeksi, teidän majesteettinne, vastasi poliisipäällikkö — mutta minä en pidä häntä mielenvikaisena; hän on vaan olevinaan.
Minä tiedän erään paikan, joka on sopivampi hänelle, ja jossa kyllä osataan vakuuttaa hänelle, että on vaarallista loukata kuningatarta. Minä vien hänet ojennuslaitokseen, harmaaseen luostariin, kuten sitä kutsutaan täällä Belgradissa.
Genia päästi kauhun huudon kuullessaan tämän sanan.
Mutta kuningatar meni kiireesti Lazarin luo, laski kätensä hänen olalleen ja kuiskasi hänelle:
- Te olette oivallinen, kykenevä mies, Lazar! Minä pidän huolta, että kuningas palkitsee teidät.
Niin, ojennuslaitokseen tuo kurja olento! Siellä saa hän kovassa työssä miettiä, mikä eroitus kuitenkin on olemassa hänen, kerjäläisen, ja minun kuningattaren välillä.
Viekää hänet pois minun silmäini edestä, minä en tahdo enää nähdä häntä! Mutta minä aina tavan takaa kuulustelen, kuinka hän on edistynyt katumuksessaan ja nöyryydessään — langenneiden naisten joukossa harmaassa luostarissa.