Demeter katsoa tuijotti vaatelappuun. Siinä oli kirjotettuna nähtävästi vereen kastetulla tikulla:
"Minua pidetään kuritushuoneessa vangittuna. Pelastakaa minut.
Genia von Sandorf."
— Aza — Aza, sanoi Demeter kiivaasti, — laita venhe kuntoon, meidän täytyy lähteä — me lähdemme saarelta jo tänä yönä, vielä tällä tunnilla.
— Lähdetkö jo täältä, pappa? Tuskin olen kerinnyt lausua sinut tervetulleeksi! Oi, rakas, pikku pappa, viivy vielä — edes tämä yksi yö!
Sylva heittäytyi isänsä rintaa vasten. Hän painoi hellästi lasta itseensä ja vastasi liikutettuna:
— Ei, Sylvani, jos tietäisit mistä on kysymys, niin et varmaankaan yrittäisi minua pidättää. Minä tunnen tämän Genia von Sandorfin ja vakuutan sinulle pyhästi, ettei löydy rakastettavampaa olentoa kuin hän, sinua, tyttäreni ehkä lukuunottamatta.
Näyttää siltä, että hänelle on tehty väkivaltaa, inhottavalla rikoksella on hänet houkuteltu asumukseen, jonka nimeäkään sinun ei pitäisi tuntea. Sillä minä tunnen tämän talon, siellä ruoskalla ihmisiä koetetaan pakottaa tottelevaisuuteen ja alamaisuuteen.
Ha, Genia von Sandorf kuritushuoneessa! — Suutele minua, lapseni, minulla ei ole minuuttiakaan menetettävänä.
— Jää, Demeter vielä sananen — yksi ainoa! huudahti Cyrilla, ottaen häntä kädestä ja vetäen sivuhuoneeseen, jonka oven hän salpasi.