Draga soitti:
— Kuningatar puhuu. Haluaa puhutella poliisipäällikkö Lazaria. Yhdistäkää hänelle ja pidättäkää koko palvelus-telefooniväki koneista, sillä aikaa kun minä puhun. Te vastaatte siitä, ettei kukaan kuuntele keskustelujani poliisipäällikön kanssa.
— Teidän majesteettinne, vastasi ääni keskusasemalta, — teidän käskyjänne täsmälleen noudatetaan. Olkaa hyvä ja odottakaa hetkinen, poliisipäällikölle heti ilmoitetaan.
Draga seisoi telefoonin ääressä, minuutti oli hänelle pitkä, hän ei saisi rauhaa, ennenkuin olisi vaarattomaksi tehnyt tytön, joka ei koskaan elämässään ollut tehnyt hänelle mitään pahaa, vaan oli ainoastaan tahtonut varottaa Aleksanteria ottamasta puolisokseen naista, joka ei ansainnut kuninkaan rakkautta.
Minuutti kului hitaasti, mutta eihän tarvita kuin miljonasosa sekuntia, jotta kohtalo voisi ihmisten aikeet tehdä tyhjiksi, olkoon, että kysymys oli vaikkapa jonkun kuningattaren koston tuumista.
Mitä tämän minuutin ajalla tapahtui, siitä lukijalle kohta kerromme.
Me viemme hänet sitä varten poliisipäällikkö Lazarin työhuoneeseen, joka sijaitsi suuressa, komeassa talossa, Belgradin kauneimmassa osassa.
NELJÄSKOLMATTA LUKU.
Ääni telefoonitorvessa.
Lazar Petkovitsch, tuo oli poliisipäällikön varsinainen nimi, oli erittäin huonolla tuulella. Hän istui kirjoituspöytänsä ääressä, edessään ne raportit, joita poliisiasiamiehet hänelle aina jakoivat tarkastettaviksi.