— Ei mitään — ei yhtään mitään! sanoi hän suuttuneena, pannen toisen kaistaleen toisen perästä sivulle. — Ei kerrassaan mitään, murhaaja jää edelleen ilmi saamatta, ja kumminkin kysyy kuningas minulta joka päivä, eikä minun ole onnistunut saada selville kreivi Sebastian Sandorfin murhaajaa. Kun minun taas eilen täytyi antaa kuninkaalle kieltävä vastaus, näin minä vihan pilviä kohoavan hänen otsalleen.
Kirottua, minä ehkä kaadun päälleni tuon päättömän ruumiin ylitse, minä, joka tähän saakka niin hyvin olen arvossa ylennyt.
Kun ajattelen tähän asti kuljettua taivalta — ha, ha, Lazar
Petrovitsch, olisipa kohtalon ivaa, jos päätön mies minut lannistaisi.
Tuhannen turkkia! — olen kahden tulen välissä. Kuningas vaatii minulta, että saan murhaajan ilmi ja kuningatar toivoo hartaasti, ettei todellista murhaajaa koskaan ilmisaataisi!
Kuningatar tahtoo uhrata tytön, jonka hänen käskystään vein kuritushuoneeseen. Enkä minä voi Genia von Sandorfia unhottaa. Milloinkaan en ole nähnyt kauniimpaa naista. — Se tyttö on minun saatava.
Lazar siveli mietteissään partaansa, ja silmät hehkuivat.
Hän oli Belgradissa yleisesti siitä tunnettu, että naisia suuresti ihaili.
— Mutta ei tuossa vielä kaikki, mikä ajatuksiani vaivaa, jatkoi Lazar yksinpuheluaan, nousten tuoliltaan; kädet selän takana kulki edes takaisin työhuoneessaan.
Serbiata kohtaa yhtä mittaa salaperäiset rikokset, rosvoukset, ja kumminkin tiedämme, kuka niiden toimeenpanija on, Demeter Banjaluki, jota kansa kutsuu Mustien vuorten ryöväriksi.
Minä tiedän, että yhdellä iskulla pääsisin toiveitteni perille, jos minun onnistuisi tehdä tuo rosvo vaarattomaksi.