- Tiedättehän, että minä olen tullut Belgradiin etsimään kadonnutta lapsiparkaani.
Siksi täytyy minun puhua jokaisen kanssa, joka tulee tielleni. Ehkä tämä mies voi antaa minulle viittauksen, mistä voin hakea lastani.
Antakaa siis miehen tulla sisään!
Ei suinkaan hän lienee mikään vaarallinen mies, minä tarkoitan — ei suinkaan häntä ole syytetty koskaan väkivallan teosta?
— Mandelblütiä? — Ei, ei mistään semmoisesta. Minun mielestäni hän on hyvin pelkuri! Muuten olen minä aina lähellä tuolla korridoorissa.
Näin sanoen poistui palvelija syvään kumartaen.
Heti kuului koputus ovelle.
Kreivittären kehoituksesta avautui ovi hiukkasen ja sisään pujahti juutalainen Mandelblüt, pistäen ensin päänsä ja sitte koko ruumiinsa sisälle.
Hänellä oli paras silkkikauhtanansa yllään ja olipa hänellä tänään lakkikin kädessä, vaikka hänellä vielä oli pieni musta, samettinen patalakki päässä.
— Pyydän tuhat kertaa anteeksi, rouva kreivitär, sanoi hän, yhtä mittaa kumartaen, — mutta en koskaan olisi ottanut tätä vapaisuutta, jollei minua mitä tärkein asia olisi ajanut tänne.